Timon Ateenalainen   By: William Shakespeare (1564-1616)

Kirj.

William Shakespeare

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1900.

Näytelmän henkilöt:

TIMON, ateenalainen ylimys. LUCIUS, LUCULLUS, Timonin imartelijoita. SEMPRONIUS, VENTIDIUS, muuan Timonin valheystäviä. APEMANTUS, äreä filosofi. ALCIBIADES, ateenalainen sotapäällikkö. FLAVIUS, Timonin hovimestari. FLAMINIUS, LUCILIUS, Timonin palvelijoita. SERVILIUS, CAPHIS, PHILOTUS, TITUS, Timonin velkojain palvelijoita. LUCIUS, HORTENSIUS, Kaksi Varron palvelijaa. Isidorin palvelija. CUPIDO ja muita naamioita. Kolme muukalaista. Runoilija, maalari, kauppias ja helmiseppä. Vanha ateenalainen. Paashi. Narri. PHRYNIA, Alcibiadeen rakastajattaria. TIMANDRA Ylimyksiä, senaattoreja, sotamiehiä, varkaita ja seuralaisia.

Tapahtumapaikka: Ateenan kaupunki ja läheinen metsä.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Ateena. Sali Timonin talossa.

(Runoilija, maalari, helmiseppä, kauppias ynnä muita tulee eri haaroilla.)

RUNOILIJA. Hyvää päivää!

MAALARI. Hauskaa, että voitte hyvin.

RUNOILIJA. En kaukaan nähnyt teitä. Mitä kuuluu?

MAALARI. Tapaansa menee.

RUNOILIJA. Niin, niin, tiettävästi. Mut jotain erikoista? Jotain kummaa Ja ennen kuulumatonta? Mut, nähkääs! Rikkauden taika, tenhos tänne loihti Nuo henget kaikki! Kauppiaan ma tunnen.

MAALARI. Molemmat tunnen; helmiseppä toinen.

KAUPPIAS. Oi, mikä kelpo herra!

HELMISEPPÄ. Niinpä kyllä.

KAUPPIAS. Mies verraton ja niinkuin harjoitettu Hyvyyden juoksuun uupumattomaan: Hän voiton vie

HELMISEPPÄ. Juveeli täss' on mulla.

KAUPPIAS. Oi, näyttäkäähän! Timonille varmaan?

HELMISEPPÄ. Jos maksamaan hän suostuu; vaan se seikka

RUNOILIJA. "Kun palkasta me halpuutt' ylistämme, Niin tahraantuu sen oivan runon loisto, Jonk' ylevyys on saapa."

KAUPPIAS (katsellen helmeä). Varsin soma!

HELMISEPPÄ. Ja kallis! Näettenkö tuota vettä?

MAALARI. Teit' innostuttaa varmaan joku teos, Jonk' omistatte hänen armollensa.

RUNOILIJA. Niin, suustani kai pääsi jotain moista. Runous on kuin pihka, joka tihkuu Tuoreesta puusta. Piistä ei saa tulta, Jos sit' ei iske; meidän jalo liekki Itsestään syttyy ja, kuin virta, murtaa Kaikk' esteet tieltään. Mitä teill' on tuossa?

MAALARI. Vain maalaus. Milloin tulee kirja ulos?

RUNOILIJA. Suorastaan tarjouksen kantapäillä. Ah, näyttäkäähän tuota!

MAALARI. Kaunis taulu.

RUNOILIJA. Niin on; tuo tuoss' on vallan verratonta.

MAALARI. Jotenkin.

RUNOILIJA. Oivaa! Mikä sulon ilme Tuoss' asennossa! Mitä sielun voimaa Tuo silmä säihkyy! Mikä mielihaave Huulilla noilla! Sanoin ihan voisi Nuo mykät ruumiinliikkeet ilmituoda.

MAALARI. Niin, elämää on hiukan jäljitelty. Tuo ilme onko hyvä?

RUNOILIJA. Toden totta, Se voittaa luonnon; taiteen mahti tässä Elävämp' on kuin itse elämässä.

(Muutamia senaattoreja kulkee näyttämän poikki.)

MAALARI. Oh, sillä herralla on ystäviä!

RUNOILIJA. Ateenan senaattorit! Miekkoiset!

MAALARI. Kah, vielä lisää!

RUNOILIJA. Sit' ystävien tulvaa, sitä virtaa! Kyhäyksessä tässä kuvaan miestä, Jot' on tää mainen mailma täysin sylin Hyväillyt, halaillut. Vapaata juontan' Ei yksityisyys häiri, se vaan kiitää Avaraa vahamerta;[1] ilki isku Ei pilkkuakaan suunnassani tahri, Jok' ylvää kotkan lentoaan vaan lentää, Jälkeensä jättämättä jälkeä.

MAALARI. En ymmärrä.