Tuonelan joutsen; Sota valosta; Johan Wilhelm   By: Eino Leino (1878-1926)

Kirj.

Eino Leino

Ilmestynyt vuosina 1898 ja 1900.

TUONELAN JOUTSEN

Näytelmäruno

(1898)

HENKILÖT:

LEMMINKÄINEN. TUONEN TYTTÖ. POHJAN PAIMEN. POHJAN NEITI. ÄITI.

Tuonen virran elämänpuolinen ranta, jonka varjossa valkeita ulpukoita uinuu. Aalloilla leijailee suuria kultaisia sudenkorennoita, niitä lepäilee myös rantapuiden lehvillä. Kuu paistaa vinoon yli virran.

Tuonpuoliselta rannalta häämöittää suuria puita, ylempää törmältä Tuonen tupien kattoja. Rannalla laituri ja laiturilla Tuonen tyttö huntuja huuhtelemassa.

SUDENKORENTOJEN LAULU (hiljaa hymisten):

Miekkonen, ken saa uinahtaa. Onnellinen, ken rauhan saa. Keveä on keijua Tuonelan mailla, leuto on leijua vaivoja vailla. Tuoni on taistojen, toivojen pää, Tuoni on vaistojen, viettien jää. Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan.

LEMMINKÄINEN (tulee jousi olalla, täyteen sotapukuun puettuna, puiden ja pensasten reunustamaa rantapolkua. Laulaa):

Tummana vierivi Tuonen virta ympäri elämän saarta. Mustina kiertävät murheen pilvet ihmisen ilojen kaarta. Huoletar kehräsi kehtoni hunnut, Tuonetar päärmäsi päiväni tunnut tuskavöin. Ilojeni päiviä itkin ma öin.

Suvi se lentävi, talvi se käy rantoja Ruijan jäisen. Lyhyt on päivä ja pitkä on yö mieroa mitteleväisen. Yöstä ne nousevat norosumut tummat, yöstä ne kosket kohisevat, kummat, kutsuen soi. Niitä mä kuuntelin, tänne ne toi.

Meret kun mahtavat liikahtaa, vitkaan ne vaimentuvat. Surut kun suuret ne nousta saa, myöhään ne unhottuvat. Miksi minun sydäntäni kalvaa ja kaivaa? Turhaan ma heijailen henkeni vaivaa kentillä maan. Tuskat ne Tuonella viihtyvät vaan.

PAIMEN (astuu esille pensaikosta) Seis!

LEMMINKÄINEN: Ken olet pahainen?

PAIMEN: Paimen.

LEMMINKÄINEN: Tuonen karjan?

PAIMEN: En, elämän.

SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten):

Miekkonen, ken saa uinahtaa. Onnellinen, ken rauhan saa. Pimeä on parhain voima ja kunto, sokea on varhain paatunut tuntu, maailman voitit, itsesi voita, voimalla koitit, lemmellä koita! Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan.

LEMMINKÄINEN: Mitä tahdot?

PAIMEN: Taisteloa.

LEMMINKÄINEN: En sun kanssasi katala lähde miekan mittelöhön.

PAIMEN: Muut tapoit, tapa minutkin, muut voitit, minutkin voita!

LEMMINKÄINEN: Ketkä kaasin, ketkä voitin?

PAIMEN: Kaasit kaiken Pohjan kansan, lauloit laulajat parahat, miehet kaikki miekkoinensa, urohot asehinensa Pohjan neittä pyydessäsi yhen heitit laulamatta.

LEMMINKÄINEN: Ulappalan umpisilmän?

PAIMEN (astahtaen askelen eteenpäin): Ja miks et minua laula?

LEMMINKÄINEN (hätkähtäen): Pohjolan sokea paimen! Mistä tiesit tänne tulla?

PAIMEN: Min' olen seurannut sinua siitä asti aina, aina! Tuulen ma tohussa kuljen, vierin virran välkkehessä, juoksen pilvissä Jumalan, Ukkosen jyryssä ulvon, maat kävelen mauriaisna, ve'et saukkona samoan. sisiliskona sihisen, koston käärmeenä kähisen miks et laulanut minua Pohjan neittä pyydessäsi?

LEMMINKÄINEN: Impi on sankarin ihanne, ei ukon unien saasta. Pois edestä!

PAIMEN: Tahdotko tapella?

LEMMINKÄINEN: Enkä.

PAIMEN (miekkansa tempaisten): Niinpä kuole kunniatta, kuin elitkin, kurja koira!

LEMMINKÄINEN (lyö miekan hänen kädestään): Kalpa on urosten kaune, ei sokean sormikoukku. Pois edestä!

PAIMEN (rintansa auki repäisten, polvillaan): Pistä!

LEMMINKÄINEN: En ikinä.

PAIMEN: Pistä!

LEMMINKÄINEN: Sin' olet katsoa katala, kurja koskemaisittani. Pois edestä! (Sysää hänet syrjään.)