Uni   By: Sulo M. Hytönen (1870-1920)

Kirj.

Sulo M. Hytönen.

Ensimmäisen kerran julkaissut Suomen Satamatyöntekijäin Sanomalehti , Kirjapaino , Kirjansitomo ja Kustannus Osuuskunta r. l. 1906.

Motto: "Joka unia uskoo, se tuulta takaa ajaa" "Ei niin pientä valetta, ett'ei totta toinen puoli!" Suomal. sananlask.

Ensimäinen luku.

Oli helteinen kesäkuun lauantai. Kaikki, etenkin »herrasväki» ja muutkin, kellä siihen suinkin lienee ollut tilaisuutta, olivat jättäneet kadut, ja joko laputelleet pyhän ajaksi kesälaitumille maalle ja saariin, tai istuivat ravintolassa pölyistä kurkkuaan huuhtelemassa. Puoli uupuneena mittailin milten aivan yksin pölyäviä suurkaupungin katuja. Veltosti, kuin uupunut ainakin, vedin itseäni eteenpäin ja noiduin hiljaa kohtaloni kieroa vehkeilyä, joka ei minulle tahtonut suoda tilaisuutta senlaiseen, sekä mietin keinoja miten minäkin, kohtaloni oikuista huolimatta, pääsisin jonnekin maalaiskylään edes muutamaksi päiväksi virkistämään väsyneitä raajojani ja hermostoani, jotka molemmat olivat miltei aivan pilalla raadannasta ja alituisesta suurkaupungin jyrinästä ja tärinästä. Siinä päivän paahteessa kuljeskellessani ja pyyhkiessäni hikeä pölyttyneeltä naamaltani, huomasin kadun vierellä puiston. Ilman pitkiä arveluja suuntasin askeleeni sinne ja istahdin löytämälleni puiden varjostamalle penkille. Sekin ainoa armon osotus kierältä kohtaloltani tuntui paremman puutteessa hyvälle. Unohtaen melkein kaiken äskeisen kiukkuni ja väsymykseni, levosta nauttien nojausin penkin selkämystään.

Hetken siinä istuttuani silmäni lienevät sillävälin painuneet kiinni näin erään työtoverini Esa Korven, iloisena kuin miljoonan omistajan, tulevan kadun vastaiselta puolelta puistoon päin. Hetkisen kuluttua olikin hän penkkini luona ja hyvänpäivän sanottuaan istahti siihen viereeni. Puhelimme ensin kuumasta ilmasta, ja kun emme olleet pitkiin aikoihin tavanneet toisiamme, kyselimme ja kertoilimme kuulumisia. Vuoroni tultua kuulumisteni kertomiseen aloin minä suurella melulla sättimään ensin omaa kohtaloani ja sitten koko maailmaa. Muutamassa hetkessä olin tyhjentänyt sappeni tyhjäksi. Olin antanut olevalle yhteiskuntajärjestykselle kaikki mitä sille kuuluu ja sitten hieman lauhduttuani kaiken lopuksi kysäsin Esalta, eikö hän tietäisi, minne tästä pääsisi vähän jäseniään oikomaan.

Ikäänkuin kysymystäni oudoksuen hän katsoi ensin vähän aikaa silmiini ja sanoi sitten kysyvästi:

Etkö tule mukaan. Olen tässä juuri matkalla kesäsiirtolaan. Yhdessähän on hupaisampi sinne mennä ja missäpä se sen parempi lepopaikka sinullekaan löytynee.

Mikä se semmoinen siirtola on, johon niin vaan saa, milloin haluaa mennä, kysäsin minä ajatellen hänen vaan pilojaan laskettelevan. Minä en ainakaan tiedä olevan senlaisia siirtoloita muilla kuin herroilla ja Viipurin ompelijattarilla, ja niihin kaiketi sinä et kuulu kumpaankaan. Rantajätkänä olen sinua ainakin tähän asti pitänyt.