Valikoima Jaakko Juteinin runoja   By: Jaakko Juteini (1781-1855)

Kirj.

Jaakko Juteini

Helsingin kustannus o.y., Helsinki, 1907

SISÄLLYS:

Kuoharista elli salvajasta Tohtorista elli Lääkäristä Veljellinen varoitus naimisessa Lohdutus Vilu taudista Kasteesta Juttu ylpeydestä turhan taidon ylitse Nuorasta Tapaus Viinasta Perän kuulutus Nuuskasta Armeliaisuus Kehoitus tupakkaa polttamaan Lääkitykset Omenasta Uutena vuotena Laulu elämän nautinnosta Juoma Laulu Putelille Kesti Laulu Hulivili

Kuoharista elli Salvajasta.

Ah! ett' aivun andais' myöden, kielen liikkuis kerkeästi, ettän toisin taitavasti edes unen varsin uuden, jonga näki, jonga tunsi itse kuohari Kuhainen.

Mutta, mit' on huokaildava kauan toinda, taipumusta? asia on aljettava jutun juottehen ruveten.

Tämä kuohari Kuhainen salvajana samovainen paljas pää ja paksu huuli, teki kerran kaiken päivän virkans' työtä vireästi veitsen verisen terällä, suolas', poltti syvät haavat.

Koska varjo venyneeksi tuli päivän paetessa, kohta kuohari Kuhainen luunsa laskee laverille unen helmaan uupumahan että sitte sieramensa sahisivat sahan lailla.

Tässä meidän Mestarimme rupes näkemään näköjä. Ukko luuli unessansa muuttuneensa mullikaksi, vaikka vielä miehen mieli pysyi aivussa alati.

Koska luulon laitumella kulki sonnina Kuhainen näki unen uudet majat, tunsi tyhmät asujamet, havaitsi hän häijyläisten keskustuksen korvissansa, ett' on sonni salvettava. Nyt on valveilla vavistus koko ruumiissa Kuhaisen alla pahan peljästyksen.

Äijä viedään ähkyväinen miesten voimalla mäelle. Yksi köydellä kovasti nivoi sorkat sonnin alla, toinen veti, kolmas väänsi mullin kovin mylviväisen kyljellensä karkehelle. Tämä raukka rehki tässä, tämä paisui ja puhalsi. Lijan tuskan lisäksi näki vielä veitsi suussa itse konnan kuoharingin pussi seljän putkahtavan pyörähtävän, pyllistyvän taka jalkainsa takaisten. Tuimasti jo tunsi puukon, raudan viildävän rumasti ennen ehjässä ihossa.

Kerran kuohari Kuhainen vielä voimansa kokoopi, suoristaissa sorkkiansa tembaa tuskassa kovasti, niini nuora nikeldyypi, köysi katkes' kappaleiksi, sonni raukka salvettava pääsi pauloista pakohon.

Mulli mittaa mieluisesti maita, soita sorlillansa, selkä liikkuu lainehissa sumu suitsi sieramista veri suonissa suhisi.

Mutta, mieli hyväksensä mies nyt heräsi hädästä, löysi itsensä levolla varsin virheetä, viata, ehkä kieris' kyljen alle hiki kuuma karpaleissa koko ruumiista Kuhaisen.

Ah! Nyt armasta iloa, että itsens' ihmisenä ukko pauloista paennut vielä viimeingin havaitsi. Ukko pauloista paennut teki liiton tunnon kanssa, ett' ei enää tyhmän lailla olla toisen turmelia, surma muiden miehuudelle.

Tohtorista elli Lääkäristä.

Kerran paha polttotauti miehen kalloa kivisti, itse Tohtorin isomman; potematta pohmelossa luuli lääkäri levoton kauheasti kituvansa lävistettynä läpitse rauta kangella kovalla.

Nytpä vasta vaivan alla herra huomaitsi tapansa, muisti vanhat murha työnsä, kuinga ennen eläväiset kautta hänen kovuudensa vaivat kärsivät vihaiset neulan varsissa vavisten.