Valkeat kaupungit   By: Veikko Antero Koskenniemi (1885-1962)

Kirj.

V. A. Koskenniemi

WSOY, Porvoo, 1908.

SISÄLLYS:

Oodi tähdille Valkeat kaupungit Kevät keralla päiväin kuulakkain Ihme Rannalta Ystävälleni ullakkokamarissa Kulkuset Syyskuun sonetti Jääkukkia Huhtikuussa Ranunculus Vanha syyslaulu Kaksi komeettaa Pyhiinvaeltaja Säkeitä kuutamossa Erämaan virta Nukkuvat kentät Talviaamu Pikkurunoja Nimettömät sankarit Vainajain marssi Jeftan tytär Jobin ikävä Kirjanoppineet Bertran de Born Mun armaani pieni geisha on Nuori Pan Seppä

OODI TÄHDILLE

Niin autioksi käynyt on takanain ja äänettömäks, kaikki on loitonnut, mik' oli rakkahinta mulle tähdet te, tähdet te palatte vielä!

Miss' on nyt kaikki kallihit unelmat? Kuin paleltuneet linnut ne pudonneet on maahan voimattomin siivin. Kauas ei raukeat voimat kanna.

Niin paljon, paljon hukkahan kulunut on tyhjyydessä päivien harmajain ja rytmiin riutuvaisen laulun mennyt on nuoruuteni voima.

On eessä outo taival ja mykkä yö ja tuska tuntematon ja lauluton ja aamunnousuun viel' on aikaa, tähdet te, tähdet te, kuinka kauan?

VALKEAT KAUPUNGIT

Nään usein unessa ma kaupungin. Mun on kuin ois se jumalille luotu, mun koskaan sinne astua ei suotu, mut unessa sen tunnen kuitenkin.

Yöt suven valkeat on yllä sen ja outo valo välkkyy ikkunoista, niin yksin päivänsätehet ei loista, ei kiilto raukenevain ruskojen.

Siell' elää nuoruuteni unelmat ja elon yksinkertaisuus ja rauha. Vain ulapalta kulkee tuuli lauha ja laineet laiturihin kuolevat.

Sa rauha valkeoiden kaupunkein, oot osa elämäni unelmasta. Miks yksin laulussa saat loistos vasta ja missä, missä on mun nuoruutein?

KEVÄT KERALLA PÄIVÄIN KUULAKKAIN

Kevät keralla päiväin kuulakkain tänä vuonna on palannut varhain yli kaupunkien valkeain ja vihreiden kirkkotarhain.

Suven muistoin, lapsuusunelmin joka tutun talon se kultaa ja se siunaa kevään kukkasin myös kirkkomaiden multaa.

Ja mun on kuin mun murheeni onnea ois ja on rintani painoa vailla. Saman tuntea myös jos vainajat vois ja isät kirkkomailla!

IHME

Tule aamuun hymyilevään, tule tuoksuun syreenein! Ens kukkasista kevään ens seppelen ma tein. Kevätlintujen laulussa helää kaikk' elämän ihanuus. On sille, ken varjossa elää, joka suvi ihme uus.

Kuin nuotiossa hiilet on nousu aamunkoin. Valaa kirkontornin tiilet se hehkuvin purppuroin. Suvi kukkien loiston lupaa ja kypsät hedelmät. Taas rakennan toivon tupaa, unet vanhat heräävät.

Tätä aamua odotin, armain, yöt monet unettomat, sadekuurot kun pilvin harmain ohi kiitäen kulkivat. Nyt loistavan nään ma sen tuolla suven suurin toivehin. Tänä aamuna tahtoisin kuolla sun syliis, armahin!

RANNALTA

1

On suuri sun rantas autius, sitä sentään ikävöin: miten villisorsan valitus soi kaislikossa öin...

Joku yksinäinen, eksynyt, joka vilua vaikeroi, jok' on kaislikossa kierrellyt eik' emoa löytää voi.

Sun harmajata aaltoas olen katsonut kyynelein: ens surunsa itkenyt rannallas mun on oma nuoruutein.

On syvään sun kuvasi painunut ja sitä ikävöin. Olen villisorsaa kuunnellut ma siellä monin öin...

2

Iltaruskon loimu läikehtii, hetkeks veden pintaan vielä jää se. Venhe valkamassa uneksii ulapoista, joit'ei koskaan nää se.