Vallankumouksen vyöryssä Novelli   By: Elviira Willman-Eloranta (1875-1927)

NOVELLI

Elviira Willman Eloranta

Ensimmäisen kerran julkaistu 1918.

OMISTETTU

MINNA CANTHILLE.

Sinulta, Minna Canth, olen elämäni ensi herätyksen saanut. Sinun nerosi on minut työhön kannustanut oikean ja kauniin palveluksessa. Sinä olet meidän nuorten tienviittoja, sinä, joka jo sivistyksemme aamusarastuksessa uskalsit kirjoittaa:

»Teidän lakinne ja oikeutenne, ne piti minun juuri ampua!»

Elviira Willman Eloranta.

[Kuva: Luutnantti Evgenj Lvovitsj Kohanski,

oli 19 vuotinen uneksija; joka jo aikaisin oli vihkiytynyt vallankumoukselle. Lähtiessään, kuten luuli, ystävällisille laivoille, joutui hän ansaan, ja sai antaa nuoren henkensä ihanteittensa puhtauden pantiksi Viaporin kapinassa 1906.]

[Kuva: Luutnantti Arkadj Petrovitsj Jemeljanoff,

iloinen, eloisa toimenmies, joka ei ollut ennättänyt lailliseen ikään, ennen kun sai kaatua taantumuksen veristen paalujen ääreen Viaporin kapinassa 1906.]

I.

Pienen rantakaupungin kirkkoa vastaan sijaitsi kaupungin rauhaisin ja kaunein tontti. Hiljaista, ruohon peittämää sivukatua päin oli rakennettu talo, joka sisälsi viisi huonetta, suuren, läpi rakennuksen ulottuvan kyökin vanhanaikuisine leivinuuneineen ja muuripatoineen. Päässä oli kaksi kamaria. Porstuata vastaan, kyökin toisella syrjällä, oli kamari ja rakennuksen perällä oli suuri sali kolmine ikkunoineen.

Tässä talossa asui Elma iso äitinsä hoitamana.

Suku oli vanhaa talonpoikaisjuurta, jonka eräs jäsen, Elman iso äidin isä oli saanut Talousseuran palkinnon suoviljelyksestään. Tämä iso äidin isä oli ollut tarmokas mies, suuren talonsa hän oli pannut ensi luokan kuntoon, rahaa hän oli koonnut sekä avioliitollaan että maanviljelyksellään. Lapsilleen hän oli jättänyt melkoisen perinnön.

Iso äidin vanhin veli oli ollut laivanvarustaja, tarmokas ja hommaava mies. Hän oli omistanut yli miljoonan. Mutta sitte tulivat huonot raha ajat. Höyrylaivat rupesivat syrjäyttämään purjelaivat ja niin hupeni rantakaupunkien vanhanaikuisten purjelaivojen omistajien rahavarat vähiin.

Iso äidin toinen veli oli ruvennut uudenaikaiseksi pankkimieheksi. Hän osasi kapitalistisella tavalla välittää muitten rahoja ja huolimatta feodaalisen tuotantomuodon häviämisestä, hän, purjehtien suurkapitalismin vanavedessä, pysyi äveriäänä miehenä.

Elman iso äiti ei sopinut tuon uuden kapitalistisen ryöstösuunnan edustajan kanssa. Nuorimman veljensä perhettä hän piti joukkona, joka hyötyi pikkueläjien nylkemisellä. Se sukuhaara jäi siksi Elmalle ihan vieraaksi.

Vanhimman veljensä perheen kanssa iso äiti sopi varsin hyvin.

Hänen vanhin veljenpoikansa oli taiteilijaluonne, hienosteleva ja herkkä olemukseltaan. Eläen aivan ihanteita vailla olevan poroporvarillisen mailman keskuudessa, tuo Kyösti eno oli tehnyt henkisen ja yhteiskunnallisen haaksirikon.

Elma muisti hyvin tuon enon.

Hänellä oli kaunis, tumma, tuuhea ja kihara tukka, joka vanhempana oli harmaanläiskeinen. Lisäksi Elma muisti, että Kyösti enolla olivat omituiset tummat silmät, joiden katse oli pelottavan läpitunkeva, silloin kuin Kyösti eno puhui jotain syvää. Mutta enimmäkseen Kyösti eno singahutti pistosanoja ja pilkkapuheita kaupungin säädyllisistä ylhäisistä porvareista. Hän nauroi pormestarille ja raatimiehelle ja pankinjohtaja enolle ja hänen perheelleen. Kyösti eno nauraa virnui Roobert enon, pankinjohtajan, kauniille rouvalle ja hänen tanssiville koreille tyttärilleen ja silloin iso äitikin nauroi. Elma käsitti puheesta, että pankinjohtajan rouva oli ollut hyvin kevytmielinen, jopa tehnyt yhtä ja toista rahasta. Pormestarin Kyösti eno sanoi tyhmän juopoksi ja raatimiehen viekkaaksi ja konsuli enon roistoksi,