Vanhoista kätköistä   By: Emil Fredrik Nervander (1840-1914)

Emil Nervander

Ensimmäisen kerran julkaissut Yrjö Weilin 1906.

Sisällys:

Siv. Forssan valssi....................................................1 Ludvig Åkerfeltin joululahjat....................................53 Hän on tullut hulluksi...........................................83 Neljä lapsellista tyttöä.........................................93 Pienois kultuurikuvia Rauman kirkosta 1600 ja 1700 luvulla I .......................................................115 II .......................................................124 III. Edesmenneen Jordanin samettihousut ja rouva Bartramin hame, sametista se myös................................133

FORSSAN VALSSI.

ERÄS ELÄMÄNKOHTALO.

I.

TANSSIT FORSSASSA

Oli tanssiaiset Forssassa muutamana pyhäiltana heinäkuun loppupuolella monta vuotta sitten. Nuorisoa, poikia ja tyttöjä, jotka palvelivat isolla pumpulitehtaalla, oli lukuisasti tullut saapuville; kuusimiehinen saksalainen torvisoittokunta, joka oli näille seuduille osunut, oli sekin omiansa tänä iltana tilaisuuteen viekoittelemaan.

Tavallisuudesta poiketen tanssittiin tällä kertaa suuren väenpaljouden takia ulkona, sillä tanssitupiin ei mahtunut. Vuorotellen pistettiin valssiksi ja polkaksi, soitto kajahteli niin voimakkaana ja tahdikkaasti, että tanssivien luku hetki hetkeltä kasvoi. Tottumattomimmatkin kavaljeerit hairahtuivat vasten tahtoaankin hyppimään, pyörähdellen toistensa kanssa aivan sekaisin, ja koko tanssikenttä jyskyi ilosta ja innosta. Kas niin! tämäpä oli aivan toista menoa, kuin oli tavallista nähdä käsiharmonikkain vinkuessa.

Mutta vetopeli oli kuitenkin, jos kohta ainoastaan puoleksi tunniksi, saava kunniansa, sillä nuoriso tahtoi välttämättömästi tanssia tuota kotimaista »purppuria», kansantanssia, jota paitse tämmöistä tilaisuutta ei Hämeessä ole ajateltavissa.

Saksalaiset soittoniekat saivat täten nauttia vallan tarpeellisen lepohetken niiden olutpullojen ääressä, joita heille runsaasti oli hankittu. Pojat ja tytöt asettuivat parittain ahtaaseen piiriin, joka kuitenkin tahtoi tulla melkein liian avaraksi. Sillä tämän tanssin tunnusmerkkinä on, että parit taitavasti kulkevat risteillen toistensa sivuun, niin että tottumaton silmä ei huomaa muuta kuin sekavaa hyppyä, jossa tanssijat kovaa vauhtia rientävät edestakaisin eri suuntiin. Ei mikään tanssi sovellu hämäläiselle niin hyvin kuin tämä rasittava ja pitkäveteinen purppuri, hän kun on sitkeä, voimakas, kestävä ja vähän vaihteleviin huvituksiin tottunut.

Poloneesi, jolla tanssi aletaan, oli nopeasti suoritettu, ja parit olivat taasen joutuneet omille paikoilleen. Nyt ruvettiin toista vuoroa jäntevästi ja voimakkaasti polkemaan, ja tämä onkin tanssin päänumero. Tanssivien piiri supistui huomaamatta yhä pienemmäksi, ikäänkuin ei millään muotoa olisi tahdottu jäädä tuota hyvin tunnettua purppuritungosta tuntematta.

Kun vihdoin oli päästy vilkkaimpaan ja reippaimpaan, »suutarin» nimellä tunnettuun vuoroon, nähtiin joukko nuoria, pulskia poikia tulevan Mustialasta päin ja lähestyvän tanssikenttää. Heidän esiintymisessään oli jotakin omituista, jota itsetietoinen yhteishenki luopi, he kantoivat siistejä talonpoikaispukujaan taitavasti ja heidän pitkävartiset, kiiltävät saappaansa antoivat heille puolittain sotilaallisen leiman.

Tämä pieni joukko oli oppilaita Mustialan maanviljelysopiston alemmalta osastolta, joka opisto sijaitsee noin puolen peninkulman päässä Forssasta, jonne uutinen saksalaisten torviniekkain tulosta jälkeen puolenpäivän oli tullut nuorten talonpojanpoikien korviin.