Ystäväni kertomus   By: Mathilda Roos (1852-1908)

Kirj.

Mathilda Roos

Suomennos.

WSOY, Porvoo, 1903.

Sinua haluttaa kuulla, kuinka minun elämäni on saanut nykyisen suuntansa? sanoi ystäväni, rouva B., kun eräänä iltana istuimme valkean ääressä hänen salissansa ja keskustelimme. Niin, se oli oikeastaan pikkuseikka, joka muutti elämäni suunnan, vähäpätöinen tapaus, jonka ehkä olisin aivan unohtanut, jollei se olisi tehnyt minuun niin syvää vaikutusta ja jollei sillä minuun nähden olisi ollut niin suuria seurauksia. Katsoppas ystäväni, minä kiinnitän erityistä huomiota siihen mikä on pientä, vähäpätöistä ja halveksittua. Minä uskon vähäpätöisten tapausten ja sanojen, vaatimattomien tekojen salaperäiseen voimaan. Vaiherikkaan elämäni aikana olen oppinut, että niinkuin luonnossa suurennuslasin avulla pienimmässä lumihiutaleessakin voi nähdä kokonaisen kauneuden ja sopusointuisuuden mailman, niin voi rakkauden näkölasi meille näyttää tuskan, ilon tai hyvyyden syvyyksiä siinä, mitä tavallisesti sanotaan pieneksi ja vähäpätöiseksi. Mutta nyt olen joutua tavallisen heikkouteni uhriksi muille saarnata lempiaatteitani, etkähän sinä niistä tahtonut kuulla. Tahdoit kuulla kappaleen elämänkokemuksistani, eikö niin? Kernaasti kyllä, siinä saat nähdä aatteeni käytännöllisessä muodossa, eikä se haittaa.

Ystäväni hymyili, keskeytti hetkeksi puheensa, tuijotti valkeaan ja jatkoi sitte:

Minun pitänee ensiksi mainita joku sana kodistani ja lapsuudestani, jotta täysin voisit ymmärtää mitä sitte aion kertoa. Niinkuin tietänet, oli kotini Tukholman varakkaimpia, uskallanpa sanoa onnellisimpiakin. Minä olin niitä etuoikeutettuja, joiden lapsuus kuluu niin, etteivät tiedä kärsimyksistä niin mitään. Kodissa olimme aina iloisia, onnellisia ja huolettomia. Taudeissakin, jotka meitä kohtasivat, oli jotain erinomaisempaa meidän suhteemme. Olihan meillä toisinaan lasten tauteja, tuhka ja tulirokkoa y.m., mutta taudin kulku oli säännöllistä, meillä oli taitavat lääkärit, kalliit rohdot ja kun rupesimme paranemaan, tuotiin meille lohdutukseksi leluja ja makeisia, niin että minulla on se muisto, että meistä oli jotenkin hyvä olla sairaana.