Katri Holm Kertomus äideille kirjoittanut Mathilda Roos. Suomennos. "Viisas vaimo rakentaa talonsa". Sananl. 14:1. Ensimmäisen kerran julkaissut Karjalan Kirjakauppa- ja Kustannusliike O.-Y 1904. Katri Holm oli, kymmenvuotisen palveluksensa aikana everstin perheessä, älyllä ja säästäväisyydellä koonnut pienen, noin tuhanteen kruunuun nousevan pää-oman, jolla hän nyt, palveluksesta lähdettyänsä pani alkuun oman kauppaliikkeen. Katri oli keski-ikäinen, kookas ja soreavartinen nainen. Hänellä oli tummansiniset älykkäät silmät; niiden terävää katsetta olivat palvelustoverit pelänneet aina, kun heillä oli ollut jotakin hutiloittua työtä tunnollansa. Hän puheli paljon ja mielellänsä, puheli helein sointuvin äänin, usein vahvistaen sanansa käsien ja muun ruumiin liikkeillä. Mutta milloinkaan ei Katri silti juoruja juoksuttanut; hänen puheissaan piili aina jotain hyvää ja varteen-otettavaa. Katri piti paljon "periaatteista" ja "perus-lauseista", kuten hän sanoi, s. o. senlaisista aatteista ja lauseista, jotka perustuvat Pyhän Raamatun ilmoitettuun sanaan. Muuan mielilause, jonka hän usein toi esille, oli, että toimellisesti vaeltavien pitää menestymän, ja ne, jotka pitävät Jumalan käskyt, saavat maan periä. "Katsokaa, ystäväni", oli hänen tapanansa sanoa, milloin puhe siirtyi tähän aineeseen, "Herra on sanassansa luvannut *tehdä laupeutta* moneen tuhanteen polveen niille, jotka Häntä rakastavat ja pitävät Hänen käskynsä, -- muistakaa se ja huomatkaa Herran *hyvyys*, sillä Hän rankaisee vaan kolmanteen ja neljänteen polveen, mutta tekee laupeutta moneen tuhanteen. Tämä on varsin suurta, ystäväni, ja mieleen painettavaa. Mutta mitä Herra tällä tarkoittanee? Sitäkö ehkä, että tulemme pelastetuksi ja saamme sijan kunnian valtakunnassa? Tosin sitä, mutta samalla Herra tässä tarkoittaa muutakin, sillä iankaikkiseen elämään voi Hän saattaa suurimmankin hulttion, juuri sen, jota Hänen täällä täytyy rangaista kolmanteen ja neljänteen polveen. Ei, Herra tarkoittaa, että Hän jo täällä maan päällä tahtoo siunata niitä, jotka pitävät Hänen käskynsä. Hän antaa heidän periä maan ja nauttia hyviä päiviä. "Katso, minä olen nuori ollut ja olen vanhaksi tullut, enkä ole koskaan nähnyt vanhurskaan näkevän nälkää enkä hänen lapsensa pyytävän leipää." *Näin* luetaan Jumalan sanassa ja me saamme olla varmat siitä, että Jumala aina täysin tarkoittaa sitä, mitä Hän sanassansa puhuu. Jumalan hyvä ja armollinen tahto on, että eläisimme siveästi, raittiisti ja työtä tehden, silloin hän lupauksensa mukaan siunaa meitä antaen meille sen määrän, minkä tarvitsemme, terveyttä, leipää ja iloa. Amen!" Liikkeensä sijoitti Katri senlaiselle paikkakunnalle, missä kilpailu ei vielä ollut ylen suuri ja missä hän tiesi saavansa mieluisiansa kauppatuttavia. Hän ei halunnut rikkaita ja suurisukuisia ostajia, vaan työkansaa ja köyhälistöä, sillä hän toivoi voivansa hyödyttää heitä, sekä hengellisellä että ruumiillisella hyvällä; sitäpaitsi he eivät tulisi häntä estämään vallitsemasta ympäristöänsä ja pitämästä nuhde- ja hartauspuheita, milloin tarvis niin vaatii. Hän asettui siis etäälle Kungsholmaan, muutamaan kaupungin osaan, missä asui yksinomaan työmiesperheitä. Täällä hän avasi maito- ja leipämyymälän, myi pari äyriä halvemmasta, kuin muut kauppiaat, mutta kuitenkin oli hänen puotinsa tavara aina parasta laatuaan. *Velaksi* hän ei antanut milloinkaan, mieluummin *ilmaiseksi*, milloin hätä oli hyvin suuri. Täten kokoontui koht'sillään seudun siivo, kunnon työkansa Katrin puotiin ruokavaroja ostamaan. Mutta Katri ei ainoastaan varustanut työkansaa entistä paremmalla ja halvemmalla maidolla, voilla ja juustolla, hän kohosi vähitellen myös jonkinlaiseksi seudun suojelushaltijattareksi, jonka puoleen hädän pakottaessa käännyttiin anomaan apua ja neuvoa. Oli hänellä pieni kotiapteekkikin, jossa hän hiukan "puoskaroitsi"; useita oli hän parantanut rohdoilla ja hauteilla, tai ehkä ennemmin hellällä avulla ja lohdutussanoilla. Ja kunnioitusta Katri kyllä itselleen saavutti; hyvä ja lemmekäs hän tosin oli, mutta saattoipa myös toisinaan olla jyrkkä ja suorasuinen. Voi sitä ihmistä, joka velvollisuutensa laiminlöi ja hulttiomaista elämää piti! Varma oli, että hän ennemmin tai myöhemmin sai vastaanottaa Katrin sekä nuhteita että neuvoja. Oli myöhäinen lauvantai-ilta. Kauppa, joka oli ollut vauhdissa kaiken päivää ja tuottanut rahastoon melkoisen lisäsumman, oli nyt lopussa. Ovetkin olivat jo yleisölle tukitut, mutta vielä viipyi Katrin luona neljä tuttua ostajaa. He puhelivat vilkkaasti. Katri seisoi myönti-pöydän takana kapusta kädessä kuunnellen naisten, milloin äänekkäämpää, milloin hiljaisempaa pakinata. Lähinnä pöytää istui keski-ikäinen nainen seinään nojautuneena. Hän oli kalpea ja alakuloinen, eikä paljon puhunut, mutta päättäen siitä, että muut puhuessaan kääntyivät häneen, oli joko hän itse, tahi joku häntä läheltä koskeva asia keskustelun esineenä. "Häpeällistä", huudahti rouva Frisk, kolmenkymmenen vuotias nainen, hyvä ja reipas näöltänsä, "se on tosiaankin häpeällistä! Mies-vetelys pääsee vapaaksi kaikesta, ei kukaan saa edes tietää, ken hän on, ja Liina-paran täytyy palata vanhempainsa luokse lapsineen, ja tulla heille vaivoiksi. Lapsen isä ei tietysti pennilläkään auta. Hyi toki mokomia määräyksiä ja lakeja!" "Niin, kyllä ne tekevät tyttö-riepujen tilan varsin tukalaksi, se on totinen tosi", sanoi rouva Malm, pitkä laiha neljänkymmenen vuotias nainen, johon raskas työ ja raadanta oli painanut selvän leimansa, "kunpa vaan valtamiehet hiukkasen tulisivat ajatelleeksi, miten turvattomia nämä poloiset ovat, niin ehkä he asettaisivat asiat vähän paremmalle kannalle." "No, minun tytöilläni on, kiitos Jumalan, kullakin paikkansa", puuttui puheeseen rouva Andersson, älykkään näköinen muurarin vaimo, jonka kasvoissa oli hyvinvoinnin ilme, jommoista muissa ei huomannut, "ja hyväthän ne paikat sanotaan olevankin. Heidän herrasväkensä on oikein hienon hienoa, mutta tämä ei suinkaan ole mikään vakuus siitä että tytöille tulee hyvin käymään. Hyvät palkat heillä vaan on, se on varma; Maiju antoi minulle kymmenen kruunun joululahjan, se tyttö!" "Todella, kun ajattelee, että meilläkin on neljä tyttö-pahasta, jotka kaikki kerran joutuvat maailmalle leipäänsä ansaitsemaan ja siellä saavat kokea kurjuutta ja kiusauksia -- -- -- niin eipä tee mieli nauraa tosiaankaan", sanoi rouva Frisk katkerasti hymyillen. Mutta samassa kolahti Katri Holmin kapusta pöytään niin suurella voimalla, että kaikki hypähtivät. "Jo riittää!" huudahti hän, siniset silmät kiivaudesta säihkyen, "nyt olette puhuneet niin paljon paljasta palttua, että jo on aika järjellisenkin ihmisen saada suunvuoroa. Siinä hoette ja juttelette laeista ja määräyksistä, mutta mitähän olette itse tehneet tyttärenne suojelukseksi ja varjelukseksi?" "Itse tehneet .... itse tehneet?" toistivat kaikki yhdessä, ja neljä hämmästynyttä, utelevaa silmäparia kääntyi Katria kohti. Myöskin rouva Modin, se nainen, joka tähän asti ei ollut mitään virkkanut, ainoastaan huokaillen tuijottanut eteensä, näytti havahtuvan ja yhtyvän muitten kysymykseen. "Niin, katsokaa vaan minuun, minä tarkoitan säntilleen sitä, mitä puhuin mitä olette itse tehneet?" toisti Katri ja hänen äänensä yhä kohosi. "Luuletteko, että laeilla voidaan estää nuorta miestä katselemasta nuoreen naiseen ja pyrkimästä kohtaamaan häntä. Luuletteko todellakin, että asetuksilla voidaan kieltää miesväkeä juoksentelemasta kauniitten tyttöjen perässä ja muuta senlaista? Ei, katsokaa, asetukset eivät tässä voi mitään; kirjoitettakoon vaikka pinottain lainsäännöksiä, niin ne eivät kuitenkaan auta asiaa rahtustakaan paremmaksi. *Sisältäpäin* täytyy parannuksen tulla, *sisältäpäin, sydämen syvyydestä*". Näin sanoen löi Katri rintaansa ja katseli kuuntelevaa yleisöänsä. "*Teidän* tulee kasvattaa lapsianne ottamaan vaarin itsestään, opettaa heitä pitämään Jumalan käskyt pyhänä ja pakenemaan kiusausta; siinä, siinä se oikea suojelustapa on, mutta poliisit, ohjesäännöt ja muut senlaiset, -- hui hai!" Paheksumista ilmaiseva mutina katkaisi Katrin sanat, mutta siitä huolimatta hän jatkoi: "Ja sitte tulee teidän itse *pitää tyttäriänne silmällä*, eikä vaan haukkumalla vaatia lakia ja poliisein heitä valvomaan. "Parempain" ihmisten tyttäret eivät milloinkaan saa pimeän tullen juoksennella pitkin katuja, ja eivätpä juuri sydän-päivälläkään. Everstillä, jossa palvelin kymmenen vuotta, oli kaksi neitiä; näiden ei ikipäivinä annettu myöhään liikkua yksin kaduilla, milloin seurasi heitä isä tai äiti, milloin joku meistä palvelijoista tai everstin vanha, uskollinen passari. Ja älkääpäs luulko, että heillä päivisin oli tapana seisoskella kadun nurkissa lörpöttelemässä nuorten keikailijain kanssa, kuten "huonompain" ihmisten tyttäret saavat tehdä!" "Ei, mutta kuulkaahan toki, Katri neiti", keskeytti rouva Andersson, hän, jonka oli onnistunut hankkia tytöilleen niin "hyvät paikat", "nyt saatte suoda anteeksi, että minun oikein täytyy teille nauraa. Miten voitte ajatella mahdolliseksi, että köyhät ihmiset toimittaisivat saattajia tyttärelleen iltasin? Pitäisikö ehkä meikäläistenkin hankkia palvelija, joka toisi armolliset neidet kotiin? Entä minä, mitä voin minä tehdä tyttärilleni, jotka ovat muitten palveluksessa ja ehkä itse saavat lähteä yksin sydän-öisin hakemaan neitejänsä kotiin?" "*Ehkäkö*?" toisti Katri iskien tummat terävät silmänsä rouva Andersson'iin, "Eikö rouva sitte tiedä, täytyykö heidän niin tehdä?" "Mitenkä minä siitä tietäisin? Heidän tulee kaiketi tehdä, mitä herrasväki käskee". "No kai rouva tuntee lähemmin heidän isäntäväkensä?" "En, en minä tunne ketään hienoja ihmisiä lähemmin," "Eikö rouva ole käynyt ottamassa selkoa siitä, minkälaisia he ovat, ovatko he hurskaita vai jumalattomia?" jatkoi Katri katsoen vieläkin rouva Andersson'iin järkähtämättömän tutkivasti. "Minä olen kuullut, että he ovat kunnollisia ihmisiä", vastasi rouva loukkautuneena, mutta samalla neuvottoman näköisenä. "Kuullutko vaan? Te ette ole edes suullisesti puhutellut niitä, joiden huostaan te olette uskonut tyttärenne. Kenties he, vaikka lienevät muuten kuinka kunnollisia ihmisiä tahansa, saattavat olla siksi ajattelemattomia, että lähettävät palvelustyttönsä yksin yön selkään neitejä kotiin hakemaan, milloin nämä ovat vieraissa. Asiat *saattavat* olla näinkin, sen minä sanon!" "Niin, niin! Saattavatpa niin ollakin", vastasi rouva Andersson syvään huokaillen. "Teidän pitäisi, rouva, oikein hävetä jutellessanne tässä julki, miten huono äiti te olette", sanoi Katri ankarasti. "Olisi minulla tyttö, joka rupeaisi palvelukseen, niin totta minä tosiaankin lähtisin ottamaan selkoa, *kenen* luokse hän tulee, samoin kuin herrasväkikin käy tiedustelemassa tulevista palvelijoistaan. Asian toinen puoli on yhtä tärkeä kuin toinenkin. Löytyy huonoa ja ymmärtämätöntä herrasväkeä, samoin kuin laiskoja ja kelvottomia palvelijoitakin, se tietäkää! Ja nyt te, hyvä rouva, jätätte oman lapsenne, jonka Jumala on asettanut teidän kaitselmuksenne alaiseksi, vieraitten ihmisten haltuun, ettekä edes tiedä mitään lastenne holhousta, ovatko he tätä vai tuota, palvelevatko he Jumalaa vai perkelettä; ette edes mene heidän luokseen puhumaan tytöstänne ja pyytämään heitä suojelemaan häntä ja pitämään häntä silmällä. Ei kannata sättiä lakeja ja poliiseja ja itse istua toimetonna. Niin, sanon vieläkin: rouvan pitäisi oikein aika lailla hävetä!" Rouva Andersson ei vastannut heti, vaan punehtui hiusmartoon asti Katrin puhellessa. "Minä olen raatanut ja rehkinyt tyttöjeni hyväksi aina heidän syntymähetkestänsä asti, olen totuttanut heitä tapoihin ja hyvään järjestykseen, olen käyttänyt heitä kirkossa joka sunnuntaina, ja nyt he palvelevat kunnon ihmisiä, enempää ei voi kukaan kristitty vaatiakaan köyhältä työläis-naiselta", mutisi hän viimein ärtyneenä, "mutta hyvä on sen nuhdella, joka ei koskaan ole kokenut, miltä seitsemän lapsen elättäminen ja kasvattaminen tuntuu." "No, entä te, rouva Malm", jatkoi Katri huolimatta rouva Andersson'in pistosanoista. "Teidän tyttärennehän tekevät työtä tehtaassa, joka sijaitsee ihan lähitienoossa: varmaankin te laitatte, että he tulevat säännöllisesti kotiin, eivätkä lähde pitkin katuja kuljeskelemaan?" "Johan nyt!" nauroi rouva Malm, "tytöt tuskin milloinkaan palajavat tehtaalta ennen yhdeksää, eikä minun silmäni ulotu näkemään, viipyvätkö he siellä hiukan yli määrätyn aikansa. Ja pahaa, ilkeätä tietä he sinne saavat astuskella, niin paljon tiedän. Oikein tunnen huojennusta sydämessäni, milloin kuulen heidän tömistelevän jalkojansa ulko-eteisessä." "Mutta työ tehtaasta lopetetaan jo kahdeksalta", väitti Katri, "miksi he eivät sitte ennen yhdeksää kotiin tule?" "Kuuluuhan se jo kahdeksalta lopetettavan, mutta sen jälkeen sattuu aina olemaan milloin yhtä, milloin toista vielä tehtävänä, ja aina ne tytöntynkät keksivät jos jonkinlaisia tekosyitä saadaksensa hiukan aikaa rupattelemiseen ja leikinlaskuun. Olen kyllä sanonut heille, että heidän täytyy tulla suoraa tietä kotiin, mutta kas, ne eivät vaan tottele." "Tiedättekö, rouva, mitä minä tekisin teidän asemassani ollen?" kysyi Katri, "Mitä tekisitte?" "Minä antaisin heidän tietää, kuka heidän käskijänsä on: kävisin *itse* joka ilta noutamassa heidät tehtaalta kotiin, kunnes he kerran oppisivat *tottelemaan*." "Minulla ei ole aikaa hakea heitä sieltä", voivotteli rouva Malm, "minun on kerrassaan mahdoton päästä taloudestani siihen aikaan." "Te voitte, rouva, kun vaan tahdotte", väitti Katri, "ja monta iltaa ei teidän siellä tarvitsisi juostakaan, sillä pian kyllä tytöt oppisivat itsestänsäkin tulemaan säännöllisesti kotiin. Ja mitä luulette tehtaan nuorten miesten ja erittäinkin isäntäväen arvelevan senlaisista nuorista tytöistä, joilla on niin kelpo äiti? He pitäisivät tyttöjänne suuressa arvossa, sillä juuri sellaisia tyttöjä tahtovat nuoret miehet vaimoksensa. Katsokaa, miehet kyllä halukkaasti seurustelevat hetkisen katutyttöjen kanssa, mutta *kunnon tyttöjä* he vaimoksensa tahtovat; asia on ihan sama alhaisissa kuin ylhäisissä. Mies on aina samanlainen, olkoon hän sitte muurari tai luutnantti. Minä ne kyllä tunnen." Katri levitti oikean kämmenensä nyykäyttäen päätään tärkeän näköisenä, ikäänkuin viitaten suuriin kokemuksiinsa kunkin eri yhteiskuntaluokan alalta. "Niin, näistä asioista on kyllä helppo jutella", valitti rouva Frisk, "mutta, mitä tehoa, milloin asiat esimerkiksi ovat niinkuin meillä? Tyttöjä on neljä ja poikia kaksi; koti on pidettävä siivossa ja kunnossa, ruuan tulee olla valmiina pöydässä, milloin ukko tulee työstä, ja hän sekä lapset ovat pidettävät siistissä ja eheissä vaatteissa. Kuinka luulette, Katri neiti, että kaiken tämän ohessa vielä voisi pitää lapsiansa silmällä; tarkoitan nimittäin noin hienosti ja herrasväen tapaisesti, kuten te tahtoisitte." "Ensi aluksi tulisi teidän estää heitä pitkin kyliä juoksentelemasta, kuten he nyt saavat tehdä. Miltei aina kun pistäyn ulos ovestani näen minä jonkun pienen Friskin nurkissa kieppumassa. Täten he jo aikaisin tottuvat ulko-elämään. Ensin lörpöttelevät poikien ja lopulta loruelevat miesten kanssa. Onhan vanhin tyttärenne Gerda jo kolmannellatoista ikävuodellaan; miksi te ette vaadi häntä työhön nyt, kun hän on koulunkäyntinsä päättänyt?" "Olen kyllä koettanut, mutta se on vallan mahdotonta, tyttö kun ei kerrassaan tahdo", valitti rouva Frisk. "Tahdo?" toisti Katri, "mitä se merkitsee? Ettekö te, rouva, tiedä, missä pikkuväen tahto on? Se on vielä metsässä kasvamassa. Mutta totta puhuen, kyllä te, alhaison emännät, olette oikeita raukkoja, kun on kysymys lastenne kasvatuksesta. Alituiseen kuulee heidän vinguttavan joko "Stiina ei tahtonut", tai "Anni, se suuttui niin, kun käskin sisälle menemään, ettei toista kertaa suinkaan kannata käskeä." Ikäänkuin ette rahtuakaan ymmärtäisi, että lapsen *täytyy totella*, jos hänestä mielitte ihmistä tehdä. Ei, kyllä ylhäisön äidit siinä suhteessa ovat paljon parempia. Olen palvellut everstin, paronin, kansliasihteerin ja pankkiirin perheissä, ja neljästä emännästä oli ainoastaan *yksi* senlainen, joka ei saanut lapsiansa tottelemaan. Niin, paronitar se mahtoi maar ollakin oikein tuima äiti, sillä usein näin neitien olevan vesissä silmin, kun eivät saaneet tehdä oman tahtonsa mukaan. Mutta juuri sillä tavoin he kasvoivat kelpo tytöiksi ja joutuivat naimisiin kunnon miesten kanssa jok'ikinen." Rouva Modin, joka oli vaiennut koko ajan, huokasi nyt syvään ja alkoi hänkin valittavalla äänellä: "Niin, hyvä on Katri neidin näin jutella, jolla ei lapsia ole; kun hänellä vaan niitä olisi, niin tietäisi kai hän hiukan paremmin, minkälaista niiden kasvattaminen on. Niin pian kun kakarat kasvavat niin suureksi, että he voivat kieltään pieksää, rupeavat he suulastamaan ja väittelemään vanhempiansa vastaan; tuota tekoa he jatkavat, kunnes joutuvat onnettomuuteen. Kyllä silloin nöyrtyvät ja kauppojansa katuvat. Vast'aikaa se!" Ja taas huoahti äiti raukka syvään, vaipuen uudelleen surullisiin ajatuksiinsa. "Sanon teille jotakin, rouva Modin", vastasi Katri yhä säestäen sanojansa lyömällä tahdikkaasti kapustallansa pöydän laitaan, "minulla tosin ei ole ollut lapsia, kuten teillä, mutta sen sijaan on minulla ollut enemmän elämänkokemusta ja samalla suurempia -- kiusauksia. Uskokaa tai älkää", -- Katri hymyili veitikkamaisesti, "mutta Katri Holm ei nuorena tyttönä ollut juuri niin ruma näöltään, että miesväki olisi häntä pakoon lähtenyt." "Eipä vainkaan", naurahti rouva Frisk, "näkyy kyllä, että hänellä oli silmät, kuin hehkulamput." "Juuri niin ja sentähden saatan puhua kuten puhun", jatkoi Katri lausevasti keikauttaen niskaansa, "sillä kokemuksesta tiedän keinot, millä pahasta päästään. Ensinnäkin *Jumalan armon avulla*, sillä ilman sitä ei parhaimmista hankkeistammekaan mitään tule. Mutta Jumalan tahto on, että meidänkin tulee puolestamme Häntä auttaa, samoin kuin puutarhurinkin pitää istuttaman, kylvämän, kitkemän ja kastaman, vaikka Jumala yksin kasvun antaa. Ja ketä me olemme lähinnä velvolliset auttamaan ellei omia lapsiamme? Minulla oli hurskas ja rukoileva äiti, joka sekä kylvi minuun että kitki ja kastoi kylvönsä, ja sentähden saatoinkin Jumalan armosta kestää monet vaikeat kiusaukset. Jesus sanoo: voi sitä ihmistä, jonka kautta pahennus tulee, mutta hän huutaa tuhoa myöskin laiskalle ja uneliaalle palvelijalle, joka ei valvoen ja rukoillen hoitanut leiviskäänsä. Ja tällainen laiska ja unelias palvelija on äitikin, ellei hän koeta varjella lapsiansa, jotka Jumala on hänelle lahjoittanut." "Mutta millä tavalla se sitten tapahtuu?" kysäsi rouva Andersson malttamattomasti. "Siihen tarvitaan kaksi asiaa ja molemmat on Herramme Jesus meille osottanut: Valvokaa ja rukoilkaa! Teidän tulee alituiseen *rukoilla* lastenne puolesta, sekä öin että päivin. Illoin maata pannessanne ja aamulla taas noustessanne tulee teidän puhua Herralle heistä ja sitten tulee teidän *valvoa* heitä, opettaa heitä jo pienenä tottelemaan, jotta he sitte isompana voisivat ottaa vaarin itsestänsä." "Mutta, kun ne ilkiöt eivät *tahdo* totella", sanoi rouva Frisk ja polki nauraen jalkaansa lattiaan. "Etteivätkö *tahdo*? Puhutte yhä vaan tahtomisesta. Sanon teille jotakin, rouva, älkää antako lapsen edes huomatakaan, että sillä olisi mitään omaa tahtoa. Niin pian kun lapsi sen huomaa, olette menettäneet valtanne hänen ylitse. Ei pidä kertaakaan antaa lapsen tehdä oman tahtonsa mukaan. Jos se vaan kerran saa tapahtua, niin jopa hän heti huomaa sen käyvän laatuun ja menettelee samalla tavalla toistenkin. Mutta asia on, kuten äsken sanoin, oikeita raukkoja olette te, työläis-emännät, silloin kun teidän tulisi opettaa tyttöjänne tottelemaan. Ja siksipä käy, kuten käy, siksipä me nyt juuri tämänkin syksyn kuluessa olemme saaneet nähdä toisen tytön toisensa perästä täältä lähistöltä joutuvan onnettomuuteen." "Huh Katria, minkälaisia juttelee", vastasi rouva Frisk heristäen kättä Katrille, "oikein sydäntä kouristaa näitä kuunnellessa. Ikäänkuin me äitiparat sille mitään voisimme!" "Tietysti te voitte", vastasi Katri ankaran vakavasti. "Muistakaa, että kerran tulette Jumalan tuomioistuimen edessä vastaamaan niitten sielujen puolesta, jotka Hän on hoidettavaksenne uskonut. Te olette ottaneet paljosta vastataksenne; voi teitä, jos saatte huonon todistuksen työstänne. Ryhtykää toimeen ennenkuin velkataakkanne kasvaa ylen suureksi; ryhtykää jo huomispäivänä. Opettakaa lapsianne käskyjä tottelemaan; vaatikaa heitä loma-aikoina työhön, opettakaa heitä lakaisemaan ja pesemään lattioita, lämmittämään huoneita, paikkaamaan vaatteitaan sekä monta muuta tytölle hyödyllistä tointa. Ja milloin he sattuvat saamaan jonkun kolikon, niin totuttakaa heitä säästämään se, jotta he eivät heti riennä sitä makeisiin tuhlaamaan. Pitäkää muistossanne, hyvät ystävät, mitä olen teille puhunut. Ehkä on vanha Katri teidän mielestänne hiukan ankara ja tuima; mutta hän tarkoittaa sekä teidän että lastenne hyvää, se on totisesti varma asia. Ja nyt hyvää yötä! Jumala antakoon siunauksensa sille asialle, josta tänä iltana olemme keskustelleet!" "Hyvää yötä, Katri neiti", huusivat eukot yksin suin, ottaen kukin korinsa ja valmistautuen lähtöön. "Olettehan kyllä olleet hiukan tuima meitä kohtaan, sitä ei todellakaan käy kieltäminen, mutta parastamme te varmaan sentään tarkoitatte. Hyvää yötä .... hyvää yötä....!" "Hyvää yötä, hyvää yötä", lausui Katri toistamiseen, ystävällisesti jouduttaen heidän lähtöänsä, sillä hän halusi jo sulkea puotinsa ja toimittaa tilit, jotta sitte saisi ennen maata panoaan viettää "hiljaisen hetken Herran kanssa." "Jumala siunatkoon teitä kaikkia! Antakoon Hän teille voimaa vaalimaan ja varjelemaan pieniä taimianne, jotta kerran Hänen istuimensa edessä saattaisitte sanoa: "Tässä olen minä ja lapset, jotka minulle annoit; katso, ei yksikään heistä ole hukkaan joutunut." Vaieten läksivät vaimot kulkemaan eteenpäin. Katrin sanat olivat osuneet syvälle. Kukin kohdastansa alkoi tutkia sydäntänsä saadaksensa selville, missä kohden hän oli rikkonut. "Kyllä maar oli Katri oikeassa", arveli rouva Malm muista erotessaan, "en ainakaan minä, Jumala paratkoon, ole lapsiani hoitanut ja pitänyt heistä niin paljon huolta, kuin olisi tarvinnut." Ja tähän huoahti rouva Modin: "Niin, itsekukin meistä tunnustaa kyllä heikkoutensa ja huolimattomuutensa!" "Kunpa vaan voisi tulla paremmaksi", huudahti rouva Andersson. "Toden totta minä kyllä *tahdon* olla tukena ja turvana tyttärelleni. Ja, kun oikein etsii apua Jumalalta, niin kaiketi se lopulta onnistuu." "Jo huomispäivänä minä, Jumalan nimessä, ainakin kiellän tyttöäni kaduilla ja makeis-myymälöissä juoksemasta", arveli rouva Frisk vahvistaen lupauksensa lyömällä molemmat kämmenensä yhteen. "Hyvää yötä nyt ... hyvää yötä... Jumala meitä kaikkia auttakoon ja vahvistakoon", sanoivat vaimot yhteen ääneen ja erosivat mennen kukin omiin toimiinsa. Mutta Katri Holmin sanat eivät niinkään pian haihtuneet heidän mielestään. Tosin oli hän heistä ollut hiukan "tuima", ja tuon tuostakin nousi itserakkaus kapinaan hänen soimauksiansa vastaan, mutta sydämensä syvyydessä he kuitenkin myönsivät hänen olleen oikeassa, Hänen sanansa ja neuvonsa siemen alkoi heissä jo juurtua ja nousee ehkä kerran kantamaan runsaita hedelmiä. --- Provided by LoyalBooks.com ---