RUNOJA Kirj. AARO HELLAAKOSKI 1916 SISÄLLYS: I Kaipuumme Marssi lakeuksilta Talven tullessa Kuu Takatalvi Murha Kevätmyrsky Kevättä katsomassa Tuhlaajapoika Kaksi Conceptio artis Sairaalassa II Metsäkissa Tunnoton Kuu-ukko Nocturno Pirut tanssahtavat Viinamäen miehet Maalarit Maan toivot III Salakuljettaja Kyntäjä Kahvisaunassa Yöjalassa Jahvetin rakastuminen Jahvetin kosinta Korpikylän janne IV Poroporvarien laulu Paan Maallinen onni Eihän sitä älyä puutu Härjän kosto Oode kynäveitselle Pyllymylly Koiranpennut Liian paha sappi Häpyä vailla Voi kun oisi sarvet mulla-- Lucifer I KAIPUUMME Ei olko kaipuumme kuin haave naisen tai sairaan näky, houre humalaisen. Se olkoon merkki hengen voimakkaan ja kruunu luomakunnan kuninkaan. Se olkoon niinkuin kymin laaja uoma, tuo monen puron yhteisvoimin luoma. Näin hurjat voimat intohimojen ne saakoot uoman, määrän yhteisen. MARSSI LAKEUKSILTA Sa laakeihin rantoihin kuohuvan näät meren korkeat, hurjat vaahtopäät. Sa kosken kuulet kuin ukkosen ja haukan kirkunan kaukaisen. Nuo äänet on kuorona rinnassas. Ja villi on leimaus katseessas.-- Peru päiviltä muinaisilta se lie kun käytiin katkera kostontie. Kas viuhuen tuorehet tuulet käy. Ei katseenkantaman ääriä näy. Lyö iskusi uksihin rautaisiin! Ken paljon vaati, se palkittiin. TALVEN TULLESSA Riemuin tunnet talven tekevän raivaustyötään. Kaiken mi silmää, ruumista, henkeä äsken painoi, vievät jäätävät viimat myötään. Puhurin poika, reippaasti rintojen rihkamat peitä liian rakkaat! Toivomme talvelta taasen laajoja hankia, järviä jähmenneitä. Toivoo inehmo: Pakkasenkorkeat tähdet taivahalla vihreä kuuan lumisten metsien yllä; elämä rinnassa uinuen kinosten alla. KUU Kuu mykkä kumottaa, tutkii, uinuuko hurja maa. Kuin silmä äityen poikaansa sairasta katsellen: Laskeeko lepohon yölläkään raskaan, kuumehoureisen pään? Herääkö äkkiä parkaisuun, painajaiseen ja sadatteluun? TAKATALVI Pohjoinen huokuu katkerin, kolein tuulin. --On toukokuu. Arkana astuu ihminen katujen viertä katse maassa, sinisin huulin ja rinnassa arki. Auringon kylmät säteet lankee viistoon. --On toukokuu. Kelmeät varjot. Ah, minä väsynyt niist' oon: uhaten niinkuin siniset aaveet ne hiipien käyvät. Laulajat tyhjillä oksilla värisevät. --On toukokuu. Perhonen maassa, siivet paleltuneina. Uhrinsa raskaan vaatii kevät. Ja kurjet huutaa. Kevähän hallat paljon toukoja löivät. --On toukokuu. Kiviset pellot harvoin ne heilimöivät. Pohjoistuulet tuutivat niitä, ne sammalta kasvaa. MURHA Julman murhan näin kerta, raitin hulvehillaan verta. Lapsi olin. Siit' on monta vierryt vuotta armotonta. Vielä nytkin unestani herätä voin kauhuissani.---- Takanani juostavaksi kuulen. Näen miestä kaksi. Takimmainen juostessansa hakkaa toista puukollansa. Aivan luona jalkojeni pakenijan henki meni. Horjui, heilahutti kättä, kaatui ääntä päästämättä. Toinen puukon maahan nakkas, hyppäs niskaan, puri, hakkas. KEVÄTMYRSKY Kylmä tuuli soi. Hiekkapilvet piehtaroi. Puitten tyhjät oksat rapisevat. Mustat lehdet entiskesän maassa karkelevat. Taakkaa kantaen astuu vaivoin poikanen. Polvet notkuu. Selkä kumarainen. Hiekka ruoskii huulet veriin. Liehuu puku repaleinen. KEVÄTTÄ KATSOMASSA Hei humise kevähän tuuli nyt halki hankien maan. Jo korvani kiurun kuuli. Käyn kevättä katsomaan. Voin sukset jo aittaan kantaa. Nyt pieksuni voitelen ja kohti ulapan rantaa käyn hiljaa, kurkkien. Jo kaukaa äänet kuulen nuo hurjat keväiset. Kun rannalle ehdin, luulen kaikk' irti on aavehet. Kuin intohimot hullut sydämissämme siitetyt vapahaks olis äkkiä tullut ja hyppelis hihkuen nyt. Ja ilmassa vinkuu ja soipi ja tuhannet siivet lyö. Keväthenget ne karkeloipi kevätlintujen siivet lyö. Kun hiihtelin viikko sitten ja tähysin seljälle päin, helyn kuulin jäähilsehitten, lumiaavikon aution näin. Nyt jäätiköt sihisevät, lepän norkot on puhjenneet. Se saapui se toivottu kevät. Ja kohisten käyvät veet. Mut pälvillä, lammikoissa on hilpeät, tuliset häät. On arkainkin arkuus poissa: kevättaistelut kuulet, näät. Kun suokulaisurosta kaksi noin naaraasta taistelee, voit päästä todistajaksi miten rakkaus villitsee. Voit astua kohti niitä-- ne eivät sinua nää. Vain hiukkasen siirtyvät siitä, taas alkavat temmeltää. Niin korvissa soipi ja helää. Niin hanget höyryävät. Niin jokainen mätäs elää. Puut tuulessa hymisevät. TUHLAAJAPOIKA Moni kallista aikaansa tuhlaa mua neuvoen, opastaen ja viitaten vanhempiini ja töihin taattojen. Se totta on, vanhempaini ilo suurin on tarmo ja työ, he paljoon vedota voivat kun tuomionkello lyö. Mut vaikea monelle lienee ero maisesta tavarastaan kun Neulansilmänportin on kysymys vastassaan. Muut kootkoon kultia, heille se nautinto suotakoon. Ei kateus mieltäni paina, minä Tuhlaajapoika oon. Minä riemuin kujilla tuhlaan, minä kaikkeni annan pois. Ei paina mammonan taakka jos huomenna kuoltava ois. Mikä määrä on elämällä, mikä minulla, Herra ties! Minä tahdon rikasna elää ja kuolla kuin köyhä mies. Ja tuomiokellot kun soittaa, tilipäivä kun tullut on, käyn etehen tuomareitten ja mieli on pelvoton. Minä käteni tyhjät näytän. "Tässä, Herra, on leiviskäs; pois lahjasi kaikki annoin, olen köyhänä edessäs." KAKSI Kaks miestä lähti kilvan nyt neittä kosimaan. Mut tietä matkallansa ei tiennyt kumpikaan. He astui puoli päivää niin haaraantui jo tie. Nyt kumpikohan niistä se neidon luoksi vie? Se toinen miesi istui ja ratkes itkemään. Se toinen astui eespäin ja lauloi mennessään. Niin sattumalta kulki hän tietä oikeaa. Jo ennen iltapäivää hän neidon saavuttaa. Näin itkeehän ne toiset ja toiset laulelee. Näin toiset tietä käyvät kun toiset arvelee. CONCEPTIO ARTIS Vaikka petyin. Vaikka petyin, silmin tiukkaan jännitetyin aijon käydä näin yhä eteenpäin. Irti pääsit. Hetaleita vanhoja ja vaalenneita jäi vain kourihin kun sua kahmasin. Oothan ylen kirjavissa helyissä ja rihkamissa joit' on koonnehet vuodet tuhannet. Kerta vielä rautavöihin joudut näihin käpälöihin vaikk' ois auttajas kaikki apunas. Silloin sormin raatelevin riemumiellä päältäs revin vuosisatojen luoman peittehen. Sinut tahdon alastonna, helmetönnä, maalitonna vailla rihkamaa muitten antamaa. Näytän muotos maailmalle, huudan joka kuulijalle niinkuin _minä_ näin sinut edessäin. SAIRAALASSA 1 Matkani polkenut oon pitkään tiettömään hankeen. Nousemattani lankeen yöhön autioon. Innoin kuumeisin etsin. Ja löysin tieni. Vaikk' oli voimani pieni, yksin ponnistin. Onko etsijän syy jos hän astuu harhaan? Jos hän liian varhaan hankeen kylmettyy? 2 Minä tunnen, on vihdoin hetkeni tullut. En kysele mitään. Mut kuitenkin sammuvin silmin yhä katson itään. En armoa ano. En syytä ketään. Syyn itse pidän. Mut ihmettä varroten katson yhä puoleen idän. 3 Yö sairaalassa Tuuli ulvoo. Nurkat soi. Ruutuhun vihmoo vettä. Ken veisi polton otsaltain, kuivaisi kyynelettä. Kiviset seinät kaikuvat kuolevain valitusta. Miksi on päivä niin lyhkäinen yö niin pitkä ja musta? Takaa seinän kuuluu taas voihketta tuskaisata. Naapuri nyt. Minä huomenna. Sehän on elämän rata. 4 Mennyt mies. Mennyt mies. Näinkö sun loppui ties? Ken olis uskonut eilettäin kohtalon päättyvän näin. Käyköön niin. Käyköön näin. Kuulen jo viereltäin kalkkehen tahdikkaan. Viikate terotetaan. 5 Syysaurinko Ah aurinko kallis syksyinen, näin ihmeitä aikaansaat sa! Veren lämmität äsken hyytynehen ja kullalla hivelet maat sa. Ja ma kulkevani uneksun satumaassa kaukaisessa mun tarhani tarkoin vaalitun salarauhassa, katvehessa. Nyt korjuupäivä on viinies, väki nuori laulaen töissä. Hei kypsynyt terttu huulilles ja kulmasi seppelöi sä! II METSÄKISSA Kuin pystypäisnä ma tulinkaan ja kuin mun säiläni säkenöivät! Ma tiesin kuinka Ne Suuret löivät. Ma olin saapunut voittamaan. Näin astuin karkelon askelissa ja säilää kirkasta säihkyttäin. Mut silloin äkkiä edessäin oli metsäläinen--yks villikissa. Ja nopeammin kuin ajatus se kiljuin karkasi käteheni ja sieppas valmihin aseheni, pois viskas. Kuolo ja kirous! Ja sitten kynsi tuo vainolainen, näin vuoroin kidutti, ilkamoi. Mies asehitta hän mitä voi-- joko nöyrtyy taikka lyö leikiks vainen. Ma nöyrryn etehen polvies ja pyydän--armoa, älä kosta. Mut kerran säiläni viidakosta jos löydän----tuossa on sydämes! TUNNOTON Yks suukko silmään ja toinen suulle! Ma sua lemmin, jo etkö kuule? Kuin hepo laiska mi torkkuu työssä jos revi kuinka tai puulla lyö sä! Niin kylmä oot sa, et liikahdakkaan---- Jo herää, armas, ma puulla hakkaan! KUU-UKKO Sa muistatko kun me kahden hämyhetkinä soudeltiin yöhiljaista pintaa lahden ja kuuta katseltiin? Oli suuri persokesti tuo turpeaposki kuu. Se pilviä hirmuisesti söi--mut eipä kelpaa muu. Se kiipesi kautta taivaan kovin ähkyen, puuskuttaen ja jos pilven se kiinni sai vaan, söi poskeensa raukan sen. Niinpä viimein syöneheksi sai itsensä uuvuksiin. Sai naamansa rasvaiseksi ja sormensa sokeriin. Niin huuli lerpallansa se hymysi meille kuin ois halunnut vatsahansa syödä meidätkin yksin suin. Niin silloin. Nyt katsoppa kuuta, se näyttääkö hymyyvän! Jumalaut, eipä paljon muuta, minä luulen sen itkevän. Se sai sen rangaistuksen min ahmatit aina saa, vuoskautisen katumuksen kun vatsaa jomottaa. NOCTURNO Ma ruorissani torkun. Itsekseen käy pursi. Purjeet riippuu yli veen. Mua kyllästyttää taivaan kirkkaus. Ma värisen. Ei tunnu tuulahdus.-- Niin, torkun minkä kylmältäni saan ja mietin mikä kumma kuhertaan tuon _teiren_ panee öisin. Mulle nyt on pieni perhedraama selvinnyt. Kas teiri, sehän emäntäinen on mi vartoo saapumista puolison ja sängyss' itseksensä mouruaa ja pohtii saarnan juonta ankaraa. Nyt _käki_--sehän tietysti on mies-- hän mistä saapuneekin, herraties, mut maireasti "kukkuu kukkuu". Kas tuo eikö osannutkin peijakas! Tuo vanha juopporatti tietää sen mi parhain vaimolle on mielehen. Kai luovaa hän kuin laiva, kallistuu, mut "kukkuu kukkuu" senkin simasuu. Ja vaimo, vähitellen leppyy hän ja tuntee sydämensä heltyvän. Mut vielä, kuinkas muuten, ärisee ja kukkujalle todet tulkitsee: "Ne kukkuvathan muutkin toisinaan saa viina viisahankin kukkumaan. Sa kukut yötä päivää, kelvoton. --Kuin käki, päissään--sananparsi on." Mut kun jo aikaansaatiin sovinnot ja toistaan syleilivät aviot, kun metsän hiljaisuuden rikkoi vain yörastaan laulu takaa kukkulain, niin silloin suloisimmat tuntehet nyt tärvää lapsukaisen tyrskehet. Kas vanha tuttu onhan lapsikin, sen pieneks _paarmalinnuks_ luulisin. Tää liikaa on, sen naapurikin ties, tuo vanha, hermostunut poikamies. Hän karjasee "kraak kraak" ja nokallaan lyö puuhun tulkitakseen raivoaan. Yöpuultaan suoraan hyppää siivilleen tuo lemmon vanhapoika; väsyneen "kraak kraak" taas ärjyy lentäin eteenpäin, näin koko metsän väen herättäin. Voi sua, hermostunut poikamies! Sa risti oot ja vaiva naapuries. Enemmän mangunnallas häiritset kuin pienet perheriidat kymmenet. Niin nytkin herää metsän asukkaat. Nyt _varis_ haukutaan. Ja raivokkaat soi manaukset korvissani mun. Pien perhedraama hukkuu meluhun. Jo tuuli herää. Purjeet pullistuu ja pursi nytkähtää ja ulkoutuu. Taa jääpi niemi kuusimetsineen ja käki toraisine rouvineen. PIRUT TANSSAHTAVAT Viekkahin vekkuli olla voipi kesä, vaikk' olis sateinenkin. Näin käy.--Sataa ja ikkunat soipi. Nukkujat täyttää jok'ainoan penkin. Silloin heräät. Kas, aurinko paahtaa vasten kasvojas pilkallisesti. Juokset ulos--se olla mahtaa ihme joka vain hetkisen kesti.---- Seisot tuhmana kartanolla, ihmeissäs unta silmistäs hierot. Tuumit--taidat unissas olla taikka on silmäsi turkasen kierot. Ei, tämä totta on! Katsothan lonkaan viimeiseen jok' on kaukana tuolla. Mutta--juupelit mitä ne onkaan, pienet, karvaiset, koipies puolla. Vääräsääriä peijakkaita piirissä ympärilläsi hyppää. Kas, ei ne karta ihmismaita! Yksi jo takkisi helmasta nyppää. Tulivat tänne metsistänsä. Pitkää nenää näyttävät. Tiehen juoksevat huiskien hännällänsä. --Nauraa täytyy sun, vakavan miehen. VIINAMÄEN MIEHET Rakkaat veljet Bakkuksessa, laulu laulakaa. Vaipassansa kukkaisessa kutsuu viinamaa. Pieni mettiäinen maassa maaten kellittää, humalassa autuaassa hiljaa pöräjää. Sinne käykää kärsiväiset viinamäkehen jossa pienet mettiäiset potkii pöristen. Vaipassansa kukkaisessa kutsuu viinamaa. Rakkaat veljet Bakkuksessa, laulu laulakaa. MAALARIT Osasi ne ennen pienet poijat pitkän ryypyn ottaa. Sanoppas vaari ja sanoppas taatto eikö se ole totta. Eikä sitä ennen moitittu sitä ryypyn ottajata eikä sitä silmille syljetty eikä viety kunniata. Nyt ne kulkevat piimäparrat kimröökitörppö vyöllä eikä ne meitä mustaamatta jätä päivällä eikä yöllä. Meitä ne maalaa ollakseen sitä puhtahammat itte. Mustan rinnalla harmajakin on valkiampi sitte. MAAN TOIVOT 1 Keltanokat Nyt nostakaatte jalkaa ja askel astukaa. Kas nythän matka alkaa tiet' mutkittelevaa. Meit' aina tähän asti on takaa työnnetty. Me aina liukkahasti on muille myönnetty. Nyt askel astukaamme vaikk' takaperinkin. Siit' ehkä naurua saamme --oma oli se kuitenkin. 2 Karhunpoika Hän ei kuule, hän ei nää. Hän kävellä lääpöstää. Ja suuret kengät katuhun lyövät. Katuhun lyövät. Miks on karhumme karvaisen niin katsanto murheinen? Mikä onkaan mieheltä luonnon vienyt? Luonnon vienyt. Rohvesoorilta repposet? Vai neiolta rukkaset? Niin kesyttää maalima karhunpoikaa. Karhunpoikaa. 3 Kohmelo Satehinen aamuyö. Jossain kello kuutta lyö. Astun kotiin juomingeista. Käydä voin mut en voi seista. Harvat on ne kulkijat jotka vastaan sattuvat: Konstaapeli. Lantakuski. Kuuluu auton ammahduski. Rientää kiirein askelin työhön proletaarikin. Hetkeks seisomahan jääpi. Kulmiansa rypistääpi. Aatteleepi tietysti: "Perrkelehen porrvari, kansan hiki taas on sille mennyt päähän, mässärille." Mutta kummempaakin nään. Ovest' ulos heitetään nainen, kasvot sinelmissä, toinen kenkä hyppysissä. Ah, ma arvaan, onhan taas joku nuori Toivo Maas porton rahat varastanut, kiitokseksi kurittanut. "Ihmisyyden ihanteet." "Isänmaa." Ja "aattehet". Paljon tunnen kaunehia sanoja ja lauselmia. Tulee aamu illasta. Vitkaan haihtuu humala. Tunnen päässä pakotuksen, vatsassani kuvotuksen. Sepät riehkat saapuvat. Koputtavat vasarat ensin harvaan, yksitellen. Nopeammin--vähitellen. III SALAKULJETTAJA Hei kopukka, nostele koipias vinhempään. Meillä on matka ylitse vonkuvan jään. Hei kopukka, kaksiöistä jäätä on ties. Rannalla ampuu noituen kruununmies. Hei kopukka. Jäät ne murtuvat ulvoen.-- Taisitpa juosta laukkasi viimeisen. KYNTÄJÄ Nääh! Nää, senkin pässinpää. Ruoska ohjatkoon taas sun vakohon. Vaihtuvat vuodet katkerat. Korven raatajain työ ei vaihdu vain. Liitä näin hyvin, huonoin säin vako vakohon saakka kuolohon. KAHVISAUNASSA Kahvipannuja joukko lörpöttää pihisten, poristen kuumalla kiukahalla. Mikäs on pannujen lörpöttäissä nyt kun on lämmin, valtava roihu alla. Ämmät piirissä suuta pieksävät maristen, peukalot pyörien, lerpalla huuli. Hätäkös ämmien pöristä kyllin kun kiukaalta lempeän, lämpimän pihinän kuuli. Sielläpä kiehuu kahvikultaa taas, vanhalle sydämelle roppia oivaa. Miesten katseilta piilossa parhaalla tuohella ämmät pannujen liekkiä hoivaa. Piiput suuhun ja nuuskaa nokkahan! Sillä se toipuu syntinen ämmäluuska. Mikä ois hätänä kun on tarjona näin suulas kumppali, kahvi ja piippu ja nuuska. YÖJALASSA Kilikali kilikali pom pom pom. Poikia matkalla on on on. Nouseppa tyttö naapurin. Aiai naapurin. Tule minun kanssani tansseihin. Tansseihin. Heinäsäkki ja kaalinpää. Aiai kaalinpää sänkyhys koita peitellä. Peitellä. Sitte kun saapuu sulhanen. Aiai sulhanen löytää morsion hiljaisen. Hiljaisen. Lintunen sylihin istumaan. Aiai istumaan. Polle, juoksuhun reippaampaan. Reippaampaan. Kilikali kilikali pom pom pom. Poikia matkalla on on on. JAHVETIN RAKASTUMINEN Passaa siinä miehen kelliskellä, luojan viisautta ihmetellä. Hiirenkorvalla jo ovat puut. Aurinkoinen kaivonvintin nenään laskeutuupi paistain kesäisenään jotta hautuu ihmislapsen luut. Jahvetti hän pihanurmikolla makaa, herttaisella nautinnolla tuntein kevään polton seljässänsä. Puree ruohonkortta. Painaa päänsä nuoreen ruohokkoon ja katselee kuinka itikat niin monenlaiset siellä hyörii. Pörrää ampiaiset---- uinahtaapi mies ja hymyilee. * * * * * Herää hirmuisehen meteliin. Lehmät ammuu, vasikat kuin villit hyppii. Piiat, rengit juoksee niin kuin ois tulipalo. Pajupillit kimeästi kaiken yli soivat. Huomaa Jahvettikin--piiat nyt karjan ensi kertaa ulos toivat. Uni silmistä on hälvennyt ja hän katsoo kuinka häviääpi juosten karja metsään. Pihaan jääpi piika Maija vain. Ja kaukaa soivat paimenien pajupillit oivat. Jahvetti hän jääpi tuijottamaan pitkäks aikaa mielikuvaan samaan: Piika Maija kuinka rivakasti liikkui karjan kesken, hääräten paljain pohkein, aina polviin asti nostettuna hame raitainen! Nyt hän seisoo tuossa portahalla punaposkisena. Rinta huohottaa hihattoman piikkopaidan alla. Hymyten hän suorii uhkeaa tukkaa, auvennutta kahakassa Tulee siihen, selkä kippurassa, talon kissa, hankaa kylkeään Maijan pohkeesehen pyöreään pyöreään---- * * * * * Näky tuo se Jahvettihin sytti oudon himon. Ranttehelle hän astui, ähkyin hirren pisimmän nosti ja sen maahan jymähytti. JAHVETIN KOSINTA Koivun oksalla pikkuinen lintu koriasti laulaa rimputtaa. Jahvetti puristaa Maijan kättä muttei sanoja suustaan saa. Vartoo se Maija pitkän kotvan, vartoo ja viimein juoksee pois. Jahvetti katsoa töllöttääpi, ölähtää niinkuin epatto ois. Itkua nielee ja kivellä paiskaa koivuhun kohti laulajaa. "Hiivatin hottinen, yhä se siinä oksalla tirskuu ja rimputtaa." KORPIKYLÄN JANNE Hampparikuningas kuulu kautta Pohjanmaan, Etelän-Hessu. Hän saapui keväällä Korpelaan. Pyhäisnä iltana Seuran talolla pirtua möi. Riehui ja rehenteli, poikia puukolla löi. Kauhistui kylän naiset. Miehet hymähtivät-- monet on höyhennetty sankarit ylväämmät. Olipa tanssit taasen. Hessu temmelsi taas, pyörähti kantapäillään, karjuen miehiä kaas. Hätkähti penkillä Janne harmajapartainen. Yhdellä hyppäyksellä hampparin etehen loikkasi, paukautti yhteen suuret kouransa hän edessä Hessun nenän äkkiä kelmenevän; kämmenensä oman puukolla halkaisi, korvalle kuningasta sitten läimäytti. Pudotti puukkonsa Hessu, hiipi porstuaan verinen kämmenenjälki paistaen poskessaan. IV POROPORVARIEN LAULU Meitä varten on luotu maa. Meitä Jumala rakastaa. Aikaamme emme himossa vietä, kuljemme kultaista keskitietä. Varovasti ja harkiten saamme parahan tuloksen. Olkaamme kitsaat ja tunnontarkat niin on taskussa monet markat. Siviät oomme ja hurskahat, siksi riettahat nurisevat. Mutta me heidät kukistamme, täytämme maailman lapsillamme. Luonnonlaki on muuttumaton: lampahan lapsi lammas on. Alussa miks ei jo luotu, miksi kaikki ihmiset lampahiksi! PAAN Luin paljon runoutta siihen aikaan ja tutkin Kreikan mytologiaa. Mielkuvitus kuin lennokkaaksi saikaan! Kuin satua ja unta oli maa. Ma kuljin lieväss' runohumalassa, Dryadein, Paanein metsät kansoitin. Ja kotikoivun iltahuminassa soi lyyran helke kirkkaan antikin. Ah, kerran luulin Paanin nähneheni ja juoksin katsomahan otusta. Mut mitä näin? Mies repalainen meni ja noitui, kiskoi sarvist'--pukkia. MAALLINEN ONNI Eihän se maallinen onni, eihän se saavu näin että me rakastelemme yöllä, avopäin. Vilustuahan voisit. Tauti äkkiä vois kesken nuoruutesi korjata sinut pois. Saapuisit tuomiolle jumalten etehen. Tulisi tuosta ilmi kuolemas tahallinen. Jumalat harmajaparrat otsaansa rypistäis. Tuomio ankara sulle tällaiseksi jäis: "Yöllä ken haaveksiessa viluhun kuollut on, haavehittensa vanki ijäti olkohon. Runoilijaksi Suomeen heti hän pantakoon itkemään kaihojansa yöhön ja kuutamoon." Niin sulle taivahan portit sulkeutuis rämähtäin. Joutuisit takaisin joukkoon ihmisten ilkeäin. Kulkisit täällä niinkuin monikin kummitus. Huulilla sonetti sairas, rinnassa haikeus. EIHÄN SITÄ ÄLYÄ PUUTU Kas niin. Näin, näin sitä lennettiin! Rapakossa istullaan nyt laulaa saan. Hyh-hyy Se on kengänkorkoin syy. Ne kun on niin liukkahat ja viekkahat. Apu ois: lyön kengänkorkoni pois! Mikäs sitten, hahhah--haa, mikäs luiskahtaa? HÄRJÄN KOSTO Älä ärsytä härkää mi vertasi janoo! "On härjällä äly"--Joel Lehtonen sanoo. Voi olla--äly kuin eläimillä. Mut järkeä suurempi viha on sillä. Ja vihalla jota siis äly ei ohjaa, ei ääriä sill' ole, laitaa, ei pohjaa. Kies varjele hulluilta härjiltä meitä. Ne vihaansa ei edes haudassa heitä. Ties mistä se moinen houkkio touvaa ja mitä sen päähän milloinkin pouvaa. Se murskaa sun ja sun sukukuntas, ei rauhassa anna sun nukkua untas. Se tahaltaan ketunmyrkkyä syöpi! Jos lahtari lihat sun rouvalles myöpi, saat hyvästit ottaa maailmasta. Se härjän kosto on kamala vasta. OODE KYNÄVEITSELLE Siin' on puukko pöydälläni. Tekasenpa laulun tuosta. Usein täytyy laulajalla tyhjemmästä jutun juosta. Jutun juosta, innon palaa, sauhun nousta taivahalle. Sauhun, niin sen nousta täytyy vaikk' ei oiskaan tulta alle. Niinkuin kerran Aabelilla, niin nyt nouskoon sauhu musta, julistakoon kynäveitsen korkeata kutsumusta. Jos sun kynäs tylsyneepi, älä tuota huoli surra-- äkkiä se terotetaan kun on puukko millä purra. Terotetaan niinkuin moni tylsä miesi viinaksilla. Yksi vain on vika pieni auttajilla molemmilla: Lyhemmäksi kynä käypi joka lastun vuolennalta, lyheneepi lyhyt mieli joka viinapisaralta. PYLLYMYLLY Osuit päähän taikka nilkkaan, pitää saamas pilkka pilkkaan. Suokoon taivas että pyllyyn kasvais sulle häntä pisin. Joutuisitpa aika myllyyn siitä kun ma puistelisin! KOIRANPENNUT Jos koiranpennut puree saapastani, on parhain kun sen kiskon jalkahani. Kun sitten peijakkaita potkasen, saa saappahani rauhan--luulen sen. LIIAN PAHA SAPPI Voi kun sisua kirveltää kun täytyy olla hiljaa. Jos mun tahtoni täyttyisi, sais hauankaivaja viljaa. Pantu on pienelle poijalle se liian paha sappi. Ei tätä sisua sammuttaa vois lumisinkaan Lappi. HÄPYÄ VAILLA Kyllähän sen kaikki tietävät, minä paha olen puremahan. Mulla on terävät hampahat ja purasen haavan pahan. Pientä minä purasen ja suurempaa, en heikompaakaan säästä. Jos en eestä uskalla niin purasen kantapäästä. Ennen oli hävyllä pitkä häntä kun en ollut minä mailla. Heti kun minä sain hampahat, oli häpykin häntää vailla. Rinnassa on mulla merkkinä nyt hävyn häntätupsu: Siinä se seista törröttää eikä arkana alas lupsu. Kyllähän sen kaikki tietävät, mua ei piä liki tulla. Terävät hampaat ja törkiä suu on aina ollunna mulla. VOI KUN OISI SARVET MULLA---- Voi kun oisi sarvet mulla pienet käyräpäiset, tukan alta piilostansa tuskin näkyväiset. Sarvet niinkuin Saatanalla oli olemassa kun ma kuvaraamattua tutkiskelin lassa. Hattu nykyään on päässä joka kulkijalla. Kenpä tietää mit' on minkin silkkihatun alla. Pökkääjäksi oisi mulla lahjat synnynnäiset. Voi kun saisin sarvet pienet, pienet käppyräiset. LUCIFER Lucifer, Lucifer, mistä sait sa kylmän sydämes? Mistä myrkyn kielelles? Mistä halun leikittelyyn julmaan mutta klovnin naurun silmäkulmaan? Lucifer, Lucifer, isä älyn, henki vapauden, miss' on voimas entinen! Miksi naurat ilkkuin itsellesi? Purasitko omaan kielehesi? Lucifer, Lucifer, kaikki opetukses vakavat ilmaa täyteen puhallat. Teetät niillä pienen lentoretken. Naurat, naurat makeasti hetken. --- Provided by LoyalBooks.com ---