Kootut teokset IV: Kertomuksia ja kirjoitelmia   By: Juhana H. Erkko (1849-1906)

J. H. Erkko

Otava, Helsinki, 1911.

SISÄLLYS:

Kotoisia tarinoita I.

Nuori Aatami Salapolttajat Kuinka syys muuttui kevääksi

Kotoisia tarinoita II.

Viipurin rinkeli Pormestari Leipzig Pesuvaimon tarina Neitiserkku Täysvillainen Apulainen Metsäpolulta Jättiläisen sydän

Uskovainen

Kuvauksia.

Linnun poika Ihmelapsi isäänsä

Kirjoitelmia.

Ajatelmia Suomalainen huoneentaulu Teaatterin johdosta Setä Iisakin raittiuskanta Kirjailijain tekijänimistä Kotimainen tunnelma Mitä nyt? Eri oikeita Edes nuo kukat Häiritty rauha Itsemme puolesta Sanomalehdet jokapäiväistä leipää Uudet aatteet Tanssin puolesta Miltä Henrik Ibsen minusta on tuntunut?

Puheita.

Puhe Käkisalmen 600 vuotisjuhlassa Viisi veljestä Puhe Kirjailijaliiton avajaisissa Isänmaalle

KOTOISIA TARINOITA I

NUORI AATAMI.

Ei hän kauan elä, kyllä Jumala hänet korjaa pois, hänellä on niin erinomainen muisti, että sit' on oikein ihme. Kun sisarta opetettiin aakkosia tuntemaan, niin veli, pikku Aatami, oppi ne alusta pitäin ulkoa, ja samaa kyytiä meni koko aapiskirja, että avosuin vaan saatiin kuulla, kun poika paukutti, että seinät soi. "Ymmärrätkö", kysyi kanttori lukukinkerillä, "ymmärrätkö mitä luet?" Silloin pojan päässä silmät seisoivat kuin kanttorin taulunumerot kirkossa ja punakkana purki hän aapisen lukuja kuin lankaa kerältä, kunnes kanttori oikein väkivoimalla hänen vauhtinsa seisotti. Nyt osaa hän jo lukea sisältäkin ja mitä kaikkia hän voisikaan oppia, mutta eihän semmoinen lapsi kauan elä.

Jotenkin tuollaisia ennuspuheita ja tunnussanoja kulki Koiramäen pikku Aatamista kylän täysikasvuisen vaimoväen keskellä. Selvästi nähtiin, että poika tunnussanoista iloitsi, vaan ennuspuheita kuuli hän hyvin suuttuneilla korvilla, sillä kuolemaan oli hän yhtä vastahakoinen kuin kaikki muutkin sitkeähenkiset. Hän siis vastoin ennustuksia eli oikein tahallansa ja luki ulkoa kaikki kirjat mitä siihen aikaan Koiramäen torpassa pidettiin tarpeellisina: niihin kuului jo mainittu kukkolehtinen aapinen, pitkä katekismo ja kaita virsikirja sekä pituutensa levyinen almanakka, joten hän tunnustettiin suurimmaksi tietoviisaaksi koko Kehnosuon kylässä.

Sentähden ei ollutkaan kumma, että häntä kylän täysikasvuinen vaimoväki muisteli. Niinpä eräänä sunnuntaina, kun vaimoväki parvessa palasi kirkolta ja saarnan jäljiltä ensin keskusteltiin hengellisistä asioista, vierähti juttu lopulta Koiramäen Aatamiin.

Ei sen pojan elämä ihmeittä mene; jos hän ei kuole, tulee hänestä ainakin herra. Sillä päällä kävisi lukea vaikka papiksi, eikä silloin aina nokka saarnastuolin paperilevyllä nuokkuisi, niinkuin nyt, sen pahempi, usein kuullaan ja nähdään. Ja sitä muistia! Koko almanakan osaa hän nyt jo ulkoa hamasta Aapelista niin Sylvesteriin asti; auringon, kuun ja tähdet, kravut, neitseet ja skorpionit kaikki laskettaa hän kuin virran juoksua. Mutta kysymyksiin ei vastaa, vaan sanoissa uskosti kiinni riippuu kuin ankkuri köydessä. Eihän mokomaa ole kuultu eikä nähty! Jos hän ei kuole, tulee hänestä ainakin herra.

Niin haasteli Kehnosuon vaimoväki, ja siitäpä sai nuori Aatami hiukan vihiä, jonkatähden hänessä vähittäin korkea ajatus heräsi: hän lujasti päätti sukunsa esikoisena kohota villistä metsäviinapuusta herrasyrttitarhojen kukkakumpuja koristamaan; ja silloin luopui hän ensikerran kirjan sanoista, koska hän toivon hengessä hyräili:

Mun täytyy kerran käyskennell' Pääll' kukkaisten ja ruusuin!