Maahengen salaisuus Tohtori salapoliisina   By: Valter Juva (1865-1922)

TOHTORI SALAPOLIISINA

Kirjoittanut Heikki Kenttä [Valter Juva]

Ensimmäisen kerran julkaissut Kustannusosakeyhtiö Otava 1915.

1.

Olin kaiken kesää viipynyt Helsingissä fysikaalisia ja kemiallisia tutkimuksiani varten, kun heinäkuun loppupuolella sain ystävällisen kutsun tulla sorsanajoon Savoon, tilanomistaja O. E. Malmfeltin suureen kartanoon. Pitkä, ruohoinen lahdenpohjukka, kaisloineen ja rantakortteineen pistäytyy Holman ja Lahisten kartanoiden väliin. Jo viime kesänä vietin toista viikkoa Holmassa ja opin pitämään arvossa näitä erinomaisia sorsamaita.

Isäni ja Malmfelt olivat aikoinaan olleet hyviä ystäviä. Setä Malmfeltilla oli tytär, Signe, johon olin tutustunut jo edellisenä talvena Helsingissä. Voi meitä, tieteen orjia!

Ei siis muuta, pyssyt ja ampumavarat kuntoon, metsästyspuku tyrolilaiseen reppuun, vierasvaatteet keltaiseen nahkalaukkuun ja mies matkaan ystävälliseen Savon perheeseen.

Savo on tunnettu suurista aatelistiloistaan, maanviljelijäin vieraanvaraisuudesta ja komeasta elämästä. Puhdasverisessä savolaisessa tilanomistajassa luulisi yleensä aina olevan suurisanaista kerskaavaisuutta ja suupalttiutta. Mutta jospa niinkin, Malmfelt teki tässä suhteessa kylläkin silmiinpistävän poikkeuksen. Hänen kunniansa piili syvemmällä.

Kun illalla saavuin taloon, paria tuntia ennenkuin vesilintujen metsästysaika oli yöllä alkava, niin täällä jo pitäjän arvohenkilöt olivat koossa, metsästystamineissaan, pyssyineen ja koirineen. Kehuskeleva, isoääninen seurue, jonka väittelevä puhelu kuului avoimesta ikkunasta pihalle. Paikkakunnan vanha perintätapa vaati, että sorsanajo oli pantava alkuun Holman rannasta.

Malmfeltin perhe otti minut mitä ystävällisimmin vastaan. "Emme enää osanneet toivoakaan tohtoria tänne."

Rouva Malmfelt oli hieno vallasnainen, ylhäissukuinen ja vieläkin erinomaisen kaunis. Hänellä oli kasvoissaan jotain etelämaista sävyä.

"Ilo on kokonaan minun puolellani."

"Tohtori Pohjamo on jalo metsämies Herran edessä. Hän tulee meille ainoastaan viattomia sorsaraukkoja tappamaan."

Tytär tuli äitiinsä. Hän oli tummatukkainen tyttö, jonka profiilista kannatti nähdä yksinäisyydessä unta. Tähän tuli lisäksi jotain erikoista, Signe neidin kasvoissa olivat ihmeellisellä tavalla sulautuneet yhteen etelän hehku ja pohjan heleä ihonväri. Hän oli vilkas, vienon kuulas tyttölapsi, joka luonnonraikkaudellaan oli heti ensi päivästä, jo toista vuotta sitten, suorastaan hurmannut minut.

Malmfelt itse oli pitkä ja roteva, vaaleaverinen herra. Pehmeät, keltaiset viikset, korkea pyöreä otsa, pysty nypykkänenä ja voimakas leuka. Hyväntahtoisen leikillinen ilme eli aina hänen kasvoillaan. Hänessä oli melkoinen määrä tyyntä huumoria, ja hermosto ei varmaan ollut koskaan häntä kiusannut. Teki hyvää yksin jo nähdä tämä peräti terve maapatroona. Ei sopinut kieltää, jokin isotteleva aito savolainen luonteenpiirre hänessä varmaankin oli. Muuten parhaita miesten miehiä.

Kohteliaisuuksien vaihtoon ja pistosanojen vastaanottoon ei ollut paljonkaan aikaa. Isäntäni vei minut huoneeseeni, yläkerran puutarhanpuoleiseen otsikkokamariin. Metsästyspukuun puettuna olin pian alhaalla muiden metsästäjien seurassa.

Pitäjän herroista, joista useimmat jo tunsinkin viime kesästä, oli kaikin puolin huomattavin Malmfeltin naapuri G. A. Wallenberg, Lahisten herra. Komea, pulska mies, jossa oli jotain itsetietoista ja käskevää. Hänen hyväilynimensä kumppanien keskuudessa oli "Kustaa II Aadolf", jota muuten koko profiili, otsa, nenä, ja vaalea pujoparta sekä tukevat olkapäät ja vatsan ulkokaari suuressa määrin muistuttivat. Ellen erehdy, hän oli kuumaverinen äkkipikainen herrasmies. Maanviljelystään hän hoiti mallikelpoisesti, ja hänen oivallinen karjansa oli laajalti tunnettu.